Psykologista sodankäyntiä

Big Brother osaltaan pelaamista henkisillä resursseilla, joilla asukkaita haastetaan fyysisten tehtävien lisäksi. Vaikka tämä kausi on ollut aika heikko, on taustalla nähtävissä psykologista peliä Big Brotherin taholta.

Asukkaita on tylsistetty viime aikoina BB-talossa ja aktiviteetit ovat olleet minimissä. Tehtävät ovat olleet nopeita ja lyhyitä, Big Brother on toimittanut asukkaille vähän ruokaa, eikä muunkaanlaista ohjelmaa ole juuri tarjottu.

Minulle valkeni tiistain Pääohjelmaa katsellessa, että ehkä tässä on suuri ajatus taustalla. Asukkaat tylsistytetään tarkoituksella, jotta mahdollisimman moni pitäisi Operaatio syysmyrskyä houkuttelevana. Talossa asukkaat ovat vaatineetkin haastavampia aikoja Jonia ja Jennaa myöten ja, jos tämä on ollut Big Brotherin tavoitteena, se on ollut onnistunut.

Tästä herää sitten kysymys, miten Big Brother on aikonut ratkaista sen, ketkä neljä pääsevät Operaatio syysmyrskyyn, kun kyse oli vapaaehtoisuudesta. Joutuvatko asukkaat arpomaan tai sopimaan keskenään vai järjestääkö Big Brother jonkin kilpailun? Vastausta tähän ei ole vielä annettu, tiedetään vain se, että asukkaat kuulevat syysmyrskystä tänään.

Jännä on nähdä asukkaiden todellinen kiinnostus ja motivaatio Operaatio syysmyrskyä kohtaan, kun he siitä kuulevat. Big Brother ei varmasti kerro koko totuutta asukkaille, vaan se selviää asteittain myös syysmyrskyyn lähtijöille.

Onhan se psykologisesti myös eri asia, kun Operaatio syysmyrsky esitellään vapaaehtoisuutena perustuvaan rankkuuteen ja siitä saatavaan palkintoon kuin suoraan rangaistukseen. Rangaistusta pelätään, kun palkintoa halutaan. Panokset ovat toki kovat, eli kahden viikon koskemattomuus vs. talosta poistaminen kolmesta virheestä.

Tarttuuko kukaan tähän tarjoukseen? Finaaliin on viisi viikkoa, josta Operaatio syysmyrkyn selviytyjät ovat kaksi viikkoa "nakkisuojassa". Kukaan ei toisaalta halua pois talosta ennen aikojaan. Monelle kun on tärkeää poistua talosta häätöäänestyksen kautta kuin poistamalla. Siinä on asukkailla pohtimisen paikka ja paljastaa viimeistään ne todelliset pelimiehet ja -naiset.

Myrskyä odotellessa.

P.S. Ilmatieteen laitoksen sääennuste ei sentään myrskyä Espooseen lupaa.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.