Neljännessä häätöäänestykseen asukkaat nimesivät Tuulikin, Jarnon, Jonathanin ja Jannen. Tässä viiltävä häätöäänestysspekulointi.
Yksi häätöuhan alla olevista joutuu jättämään BB-taloon sunnuntai-iltana. Kuka se tästä nelikosta on?
Tuulikki
Häätöäänestysten konkari tällä kaudella. BB-talon vanhin asukas on ollut kauden jokaisessa häätöäänestyksessä, mutta tähän mennessä Tuulikki on niistä selvinnyt. Miten käy nyt? Tuulikki on kärsinyt flunssasta tällä viikolla, mutta hidastaako se hänen tahtiaan ja vaikuttaako se ihmisten äänestyskäyttäytymiseen. Nyt voi olla Tuulikin putoaminen lähellä.
Jarno
Pääsee testaamaan suosionsa häätöäänestyksessä ensimmäistä kertaa nimettynä asukkaana. Asukkaita on ärsyttänyt Jarnon äksyily ja ajoittainen pomottaminen, mutta ovatko katsojat samaa mieltä? Ulospäin Jarnosta on näkynyt myös rehtiä pohjalaista asennetta, vaikka ruoasta nirsoilu ei kuvaan oikein sovikaan. Uskoisin, että on turvassa häädöltä tällä viikolla.
Jonathan
Toista kertaa häädössä käskyttämisensä ja "haaremin" keräämisen vuoksi. On alkanut ärsyttää myös kotikatsomoissa, mutta viime viikko osoitti, että hänellä on silti runsaasti faneja. Ilman Talk Show -kirityksiä Jonathan olisi ollut äänestyksessä ylivoimainen. Selvittänee paikkansa BB-talossa myös ensi viikoksi.
Janne
BB-talon uusin tulokas on ensimmäistä kertaa häätöäänestyksessä. Janne on suuressa vaarassa pudota, sillä mies on liikenteessä varsin aggressiivisella taktiikalla, jolla hän on saanut ärsytettyä ainakin muutamat naisasukkaat. Taistelee paikasta BB-talossa tiukimmin Tuulikin kanssa.
Häädettävä asukas selviää illan Talk Show'ssa.