Viikonlopun pakokaasukiistassa on nähty yhtä vauhdikkaita käänteitä kuin Brittein saarten sään muuttumisessa tänä viikonloppuna. Viimeisimmän käänteen mukaan näyttäisi siltä, että pakokaasurajoitukset ovat voimassa vain tämän viikonlopun.
Pakokaasukiista syntyi jo keväällä, kun FIA halusi kieltää pakokaasujen hyödyntämisen downforcen tuottamisessa. Uusi sääntötulkinta astui voimaan tänä viikonloppuna, jota on muokattu useaan otteeseen viime päivien aikana. Todellinen riita saatiin aikaiseksi, kun Mercedes-moottoreille ja sittemmin myös Renault-moottoreille sallittiin erivapauksia. Kiista sai huvittavia piirteitä, kun lauantaiaamuna Renault'n erivapaudet peruttiin.
Erivapaudet liittyivät moottorin kaasuläpän aukiolon suuruuteen, kun kaasua ei paineta. Renault vaati erivapauksia moottorin luotettavuuteen perustuen, kuten Mercedeskin oli saanut. Sääntöjen mukaan kaasuläppä sai olla ilman kaasua auki vain 10 % pakokaasujen ohjaukseen, mutta Mercedes sai sen moottoreihinsa 20 %:iin ja Renault omiinsa noin vuorokaudeksi 50 %:iin. Kukaan ei ollut oikein selvillä enää missä mennään, kun sääntötulkinnat tuntuivat vaihtuvan tunnin välein. Monesta tuntui ainakin epäoikeudenmukaiselta, kun joku sai erivapauksia ja joku ei. Päällimmäiseksi jäi ainakin tunne, että Red Bullia haluttiin rankaista ja tallin ylivoimaa suitsea.
Formula 1:n tekninen työryhmä piti lauantaina asian tiimoilta hätäkokouksen, jossa olivat mukana tallien tekniikkapomot, tallipäälliköt ja FIA:n kilpailunjohtaja Charlie Whiting. Kokouksessa keskusteltiin mahdollisuudesta palata sääntöihin, jotka olivat voimassa ennen Silverstonea tämän viikonlopun jälkeen. Tämä tarkoittaisi sitä, että pakokaasurajoituksista luovuttaisiin ja kaasun käyttö olisi sallittu samalla lailla kuin kisoissa Euroopan GP:hen saakka. Ainakin huomenna kuitenkin ajetaan vielä pakokaasurajoitetuilla säännöillä.
Lue myös:
Webber nappasi paalun sateen sotkemassa aika-ajoissa
Iso-Britannian GP:n aika-ajojen tulokset
Uusi käänne pakokaasujupakassa: Renault ei saanutkaan erivapauksia