Webber nappasi paalun sateen sotkemassa aika-ajoissa

Sade nousi merkittävään rooliin lauantain aika-ajoissa Silverstonen radalla. Loppuhuipennus jäi tänään saamatta, kun sade tuli sotkemaan lopussa ja viimeiset nopeat kierrokset paalukandidaateilta jäivät näkemättä.

Viikonlopun suurimmat puheenaiheet ovat olleet sää ja sääntömuutokset. Kummastakaan ei päästy eroon aika-ajojen jälkeen ja puhetta riittää näistä varmasti myös sunnuntaina.

Epävakainen sää on ollut tunnusomaista tälle viikonlopulle. Lauantaina nähtiin ajoittain jopa kaunista auringonpaistetta, mutta sen vastapainoksi saatiin myös vettä. Tilanne saattoi muuttua hyvin nopeasti, niinpä varikkomuurilla piti olla hereillä, milloin kannattaa mennä radalle ja milloin ei.

Yksi päivän iloisimmista yllätyksistä oli Heikki Kovalaisen nousu aika-ajojen toiselle osiolle. Kovalainen hyötyi avausosion lopussa tulleesta sadekuurosta, joka esti aikojen parannukset. Hänen takanaan olivat mm. molemmat Toro Rossot, jotka yrittivät epätoivoisesti parantaan aikojaan vesisateessa siinä kuitenkaan onnistumatta. Toisessa osiossa Kovalainen joutui tyytymään 17. lähtöruutuun, mutta hyvä suoritus silti Team Lotukselle. Toisessa osiossa ei sadetta nähty.

Kolmas osio näytti, että paalutaistelusta tulisi Mark Webberin, Sebastian Vettelin ja Fernando Alonson välinen. Kolmikko latasi kärkiajat heti kolmannen osion alkuun ja katsojat jäivät odottamaan loppuhuipennusta. Lopun kuitenkin vesitti sade, joka iski Silverstoneen aika-ajojen viimeisille minuuteille. Kärkikuljettajat olivat radalla, mutta he totesivat yksi toisensa jälkeen, että aikojen parantaminen oli mahdotonta.

Sateen tuleminen oli sääli, sillä kärkikolmikolla olisi varmasti ollut paukkuja jäljellä. Webber teki paalukierroksellaan muutaman pienen virheen ja niitä oli myös Vettelillä hänen omien sanojensa mukaan. Alonso olisi varmasti halunnut vastata Red Bullien vauhtiin, sillä kertaakaan tällä kaudella Ferrari-kuljettaja ei ole ollut näin lähellä aika-ajoissa MM-sarjan kärkitallia.

Puhetta riitti myös siitä, että mikä oli pakokaasujen ohjaamisen kieltämisen vaikutus aika-ajojen tulokseen. Erot etenkin Ferrariin näyttivät pienemmiltä kuin aiemmin, mutta sinänsä tulokset eivät kokeneet mitään vallankumousta. Paalupaikka on ollut vahvasti Red Bullin miehittämä, sillä kukaan muu talli ei ole päässyt starttaamaan kilpailuun paalulta tällä kaudella. Varmasti myös epävakaisella säällä oli oma vaikutuksensa, joten suoraviivaisia johtopäätöksiä on vaikea tehdä pelkästään tämänpäiväisen perusteella.

McLaren oli todellinen pettymys. Kuudenteen ruutuun ajanut Jenson Button oli ihmeissään suuresta erosta. McLaren ei ole saanut autoaan toimimaan koko viikonloppuna ja kotikilpailusta on vaarassa tulla suuri pettymys. Lewis Hamilton jäi peräti kymmenenneksi. Hamiltonin aika-ajot kaatuivat huonoon taktikoitiin, kun Hamilton lähti ensimmäiseen vetoon käytetyillä pehmeillä renkailla. Kun britille laitettiin autoon uudet pehmeät renkaat, alkoi sade, eikä mitään ollut enää tehtävissä.

Sunnuntaista tulee erittäin mielenkiintoinen. Kauden yhdeksännestä MM-osakilpailu kertoo, kuinka paljon juuri tehdyt sääntömuutokset vaikuttavat Red Bulliin. On ilmeistä, että muutoksilla on yritetty suitsia Red Bullin ylivoimaa. Sään on povattu olevan poutainen sunnuntaina, mutta moni toivoisi sadekeliä. Viikonlopun nähneenä sitä ei voisi pitää suurena ihmeenä, vaikka sunnuntaina sataisi. Sadekeli sopisi ainakin Hamiltonille, jolle se tuntuu nyt olevan ainoa toivo mestaruustaistelun ylläpitämiseksi. Myös Kovalainen ei pistäisi sadetta pahakseen, sillä "kasinokelissä" Team Lotus voi hyvällä tuurilla napata jopa ensimmäisen pisteensä.

Iso-Britannian GP ajetaan sunnuntaina Suomen aikaa kello 15 alkaen.

Iso-Britannian GP:n aika-ajojen tulokset

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.