Sade hallitsi Silverstonen perjantaita

Iso-Britannian GP:n ensimmäinen harjoituspäivä ajettiin sateisella Silverstonen radalla. Tallit saivat rutkasti sadekelin kokemusta, josta voi olla hyötyä ainakin lauantaina.

Ensimmäisen harjoitusjakson alla oli satanut lähes koko yön ja aamun. Harjoitusten alkaessa tihutti vettä, mutta se ei estänyt ajamista. Ensimmäisen puolitoistatuntisen tihkusade välillä taukosi ja alkoi sitten uudestaan, mutta suuremmin se ei ajamista häirinnyt.

Kuljettajat ajoivatkin yllättävän paljon kierroksia ensimmäisen harjoitusjakson aikana. Loppua kohden radan olosuhteet parantuivat ja sen ansiosta ajatkin paranivat. Mark Webber ajoi nopeimman ajan, joka osoittautui lopulta toistaiseksi viikonlopun nopeimmaksi, koska toisella harjoitusjaksolla oli huonommat olosuhteet.

Olosuhteet olivat toisella jaksolla alussa jopa niin huonot, että ensimmäiseen kolmeen varttiin juurikaan kukaan ei käynyt radalla. Ensimmäisen reilun puolituntisen satoi rankasti, jonka aikana ei ollut radalle mitään asiaa. Sateen lakattua päästiin ajamaan viimeiset 45 minuuttia harjoituksista, mutta ajat eivät päätä huimanneet. Parhaat ajat ajettiin aivan harjoitusjakson viime sekunneilla.

Perjantaista selvittiin yllättävän vähin vaurioin. Pahin ulosajo nähtiin ensimmäisissä harjoituksissa, kun Kamui Kobayashi lipsautti Sauberinsa seinään uuden lähtösuoran alussa ajauduttuaan hieman leveäksi märällä radalla keinonurmen päälle. Mitään ei ollut tehtävissä ja Kobayashin auto törmäsi muuriin auton oikea kylki edellä. Oikea kylki meni pahannäköiseen kuntoon, mutta Kobayashi ei loukkaantunut. Sauber sai korjattua japanilaisen auton toisiin harjoituksiin.

Maailmanmestari ja MM-sarjan johtaja Sebastian Vettel löytyi tänään kohtuullisen kaukana kärjestä. Mistään ongelmista ei ole raportoitu, joten kyse on luultavasti vain erilaisesta ohjelmasta muihin verrattuna. Ainakin toisen harjoitusjakson Vettel päätti jo noin viisi minuuttia ennen sen loppua. Myöskään tallitoveri Webber ei ollut aivan kärkikahinoissa toisella jaksolla, mutta hänkään ei ollut radalla viimeisillä minuuteilla, jolloin parhaat ajat tehtiin.

Sään suhteen sateiden pitäisi jatkua Silverstonessa vielä lauantaina, mutta sunnuntaina pitäisi olla poutaa. Näin ainakin pitäisi olla Team Lotuksen sääennusteen mukaan, kertoi Heikki Kovalainen MTV3:lle. Kovalaisen mukaan hänellä toimivat välikelin renkaat paremmin kuin sadekelin renkaat. Kovalainen oli toisissa harjoituksissa 12. sijalla ja avausharjoituksessa hän ei ajanut, koska hänen autonsa oli varakuljettaja Karun Chandhokin käytössä.

Silverstonessa ensiesiintymisensä kisakuljettajana teki Hispanian riveissä Daniel Ricciardo. Aiemmin Toro Rosson varakuljettajana toiminut Ricciardo sai ilmeisesti loppukauden kestävän lainapestin Hispania-tallissa. Molemmat harjoitukset sujuivat odotusten mukaisesti, auto pysyi radalla ja toisissa harjoituksissa hän pystyi peräti lyömään kokeneen tallitoverinsa Vitantonio Liuzzin.

Britannian GP:n lähtöjärjestys ratkaistaan aika-ajoissa lauantaina kello 15 alkaen Suomen aikaa.

Iso-Britannian GP:n vapaiden harjoitusten tulokset

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.