Kansainvälinen autoliitto julkaisi viime viikolla Formula 1:n alustavan kilpailukalenterin kaudelle 2012. Ensi vuoden kalenterissa on peräti 21 osakilpailua, mutta Turkin GP on merkitty kalenteriin vielä ehdollisena.
Täysin uutena osakilpailuna kalenteriin on ilmestynyt Teksasin osakilpailu Austinissa, joka ajetaan Yhdysvalloissa ensi vuoden kesäkuussa. Mielenkiintoista on nähdä, miten Teksasin helteet kohtelevat rataa. F1:n historiassa on muistoja USA:ssa järjestetyistä kilpailuista, joissa rata on hajonnut alta kuumuuden seurauksena ja kisasta on tullut täysi farssi.
Muuten suuria muutoksia kalenterissa ei ole. "Vanhojen" kisojen joukossa merkittävin muutos on Etelä-Korean GP:n siirtyminen lokakuulta huhtikuulle, mutta pääosin kaikki muut kilpailut ajetaan suunnilleen entisillä paikoillaan. Myös tänä vuonna kohun keskellä oleva Bahrainin on mukana kalenterissa avauskilpailuna.
Kausi päättyy vuonna 2012 Brasiliaan. Turkin GP on merkitty kalenteriin ehdollisena, sillä Turkilla ei ole vielä sopimusta kisan järjestämisestä F1-organisaation kanssa. Kisajärjestäjillä ja F1-pomo Bernie Ecclestone eivät ole päässeet sopuun maksettavista järjestämismaksuista. Ecclestone vaatii korkeampia järjestämismaksua uudessa sopimuksessa.
Alustava Formula 1:n kisakalenteri kaudelle 2012:
11.03. | Bahrainin GP |
18.03. | Australian GP |
01.04. | Malesian GP |
08.04. | Kiinan GP |
22.04. | Etelä-Korean GP |
06.05. | Turkin GP* |
20.05. | Espanjan GP |
27.05. | Monacon GP |
10.06. | Kanadan GP |
17.06. | Yhdysvaltain GP (Austin, Teksas) |
01.07. | Euroopan GP (Valencia, ESP) |
16.07. | Iso-Britannian GP |
29.07. | Saksan GP (Hockenheim) |
05.08. | Unkarin GP |
02.09. | Belgian GP |
09.09. | Italian GP |
30.09. | Singaporen GP |
14.10. | Japanin GP |
28.10. | Intian GP |
11.11. | Abu Dhabin GP |
25.11. | Brasilian GP |
* = ehdollisena kalenterissa