Vettel Intian GP:n paalulle, Red Bullille paaluennätys

Red Bull -talli teki lauantaina Intian GP:n aika-ajoissa tallikohtaisen ennätyksen yhden kauden aikaisissa paalupaikoissa. Sebastian Vettel lähtee paalupaikalta kaikkien aikojen ensimmäiseen Intian GP:hen.

Intian GP:n paalun myötä Red Bull saavutti kauden 16. paalupaikan, mikä on yhdellä kaudella tallien saavuttama paalupaikkojen ennätys. Red Bull on vienyt kaikki kauden paalupaikat Etelä-Korean GP:tä lukuun ottamatta kaksi viikkoa sitten. Silloin paalun Vettelin nenän edestä vei Lewis Hamilton.

Vettel vei Intian GP:n paalun reilun kolmen kymmenyksen erolla tallitoveriinsa Mark Webberiin. Kolmanneksi nopein oli Hamilton, mutta hänen lähtöruutuaan tullaan pudottamaan kolmella pykälällä rangaistuksen vuoksi. Hamilton ei hiljentänyt perjantain vapaissa harjoituksissa keltaisten lippujen alueella. Saman rangaistuksen sai myös Sauberin Sergio Perez, jonka 16. lähtöruutu tippui 20. lähtöruutuun.

Myös muita lähtöruuturangaistuksia nähtiin. Timo Glockin vaihdelaatikko hajosi kesken aika-ajojen ja saksalaisen lähtöruutua pudotettiin viisi pykälää. Glock joutuu lähtemään sunnuntain kisaan viidennestä lähtöruudusta. Renault'n Vitali Petrov sai myös viiden pykälän pudotuksen 11. lähtöruudusta 16. lähtöruutuun. HRT:n Narain Karthikeyan pudotettiin lähtöruudukon hännille esteltyään Michael Schumacheria nopealla kierroksellaan aika-ajoissa.

Paalupaikka ratkesi Vettelin toiseen vetoon, jossa saksalainen vahvisti jo hankkimaansa johtoasemaa. Hamilton oli yrittämässä Vettelin lyömistä, mutta kahden sektorin jälkeen britti havaitsi sen olevan mahdotonta. Luultavasti renkaita säästääkseen Hamilton jätti yrityksen kesken ja palasi varikolle. Lehdistötilaisuudessa Hamilton oli pahoillaan virheestään, joka aiheutti hänelle rangaistuksen. Tästä huolimatta Hamilton uskoo hyvään kilpailuun huomenna.

Felipe Massalle sattui ulosajo aivan aika-ajojen loppuhetkillä. Brasilialaisen ajaessa viimeistä nopeaa kierrostaan, hänen oikea eturipustuksensa hajosi yhdeksännessä mutkassa. Ripustus hajosi yllättäen, kun Massa veti ehkä turhan ronskisti kanttarin yli. Tilanteessa ei ollut mitään tehtävissä, mutta onneksi Massa ajautui reunamuuriin varsin kevyesti. Auto kärsi suurimmat vauriot jo ripustuksen hajotessa, eikä seinäosuma aiheuttanut juurikaan lisävaurioita. Myöskään Massalle ei käynyt kuinkaan.

Huominen kilpailu ajettaneen kuivassa kelissä, kuten koko viikonloppu on mennyt. Rengasvalmistaja Pirelli uskoo, ettei rengasongelmia nähdä huomenna. Pirellin arvio on, että jotkut voivat yrittää kisan jopa yhdellä pysähdyksellä, mutta suurin osa ajaa kisan läpi kahdella tai kolmella pysähdyksellä. Intian GP:ssä on käytössä pehmeä ja kova rengasseos, joista etenkin kovaa seosta on arvosteltu liian kovaksi Buddhin radalle. Monien mielestä superpehmeä ja pehmeä reangas olisivat olleet riittävät täksi viikonlopuksi.

Kaikkien aikojen ensimmäinen Intian GP starttaa sunnuntaina klo 11.30 Suomen aikaa. Kellot käännetään ensi yönä talviaikaan (tunti taaksepäin klo 04), joten kannattaa olla tarkkana tämän suhteen.

Intian GP:n aika-ajojen tulokset

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.