Intian rata korkattiin vapailla harjoituksilla

Kaikkien aikojen ensimmäisen Intian GP:n vapaat harjoitukset ajettiin perjantaina. Näin uusi Buddhin rata on korkattu ja kaikki alkaa olla valmista viikonlopun tärkeimpiä ajojaksoja varten.

Uudenkarhealla radalla oli sumuinen aamupäivä. Heti ensimmäisiä harjoituksia häiritsi yksi punainen lippu vain muutaman minuutin ajon jälkeen. Radalle oli karannut kulkukoira, jonka poistamiseen radalta meni vain hetki. Tämän jälkeen harjoituksia jatkettiin normaalisti.

Ensimmäisten harjoitusten nopein oli Lewis Hamilton. Hän oli kuitenkin saanut nopeimman aikansa keltaisten lippujen aikana ja Hamilton sai siitä rangaistuksen. Kilpailun tuomaristo antoi Hamiltonille kolmen lähtöruudun rangaistuksen sunnuntain kilpailuun tuplakeltaisten huomioitta jättämisestä. Saman rangaistuksen sai myös Sergio Perez.

Keltaiset liput olivat aiheutuneet Pastor Maldonadon auton jäätyä radan varteen aivan ensimmäisen harjoitussession lopussa. Maldonadon Williams koki ilmeisesti konerikon, jonka vuoksi venezuelalaisen ensimmäinen harjoitus päättyi hieman liian aikaisin. Maldonadolla oli myös muita vaikeuksia päivän aikana, sillä hän pyörähti toisissa harjoituksissa, mutta pystyi myöhemmin jatkamaan ajoaan.

Toisten harjoitusten kovimmasta dramatiikasta vastasi Jerome d'Ambrosio, joka pyörähti seinään. Tämän vuoksi radalle nostettiin hetkeksi punaiset liput. D'Ambrosion autosta rikkoutui takapää, mutta d'Ambrosio ei loukkaantunut. Auto jäi vaan pahaan paikkaan ja sessio keskeytettiin siivoustoimenpiteiden ajaksi.

Perjantain toisten harjoitusten nopein oli Felipe Massa. McLaren epäili, että kärjessä olleet autot ajoivat parhaat aikansa kevyillä autoilla. McLarenin Hamilton oli toisten harjoitusten neljänneksi nopein ja tallin radioliikenteestä päätellen britti ajoi hieman muita raskaammalla bensakuormalla.

Ensimmäisessä Intian GP:ssä nähdään sunnuntaina vain yksi intialaiskuljettaja, kun HRT-talli korvasi tähän kisaan italialaisen Vitantonio Liuzzin intialaisella Narain Karthikeyanilla. Liuzzi oli hieman närkästynyt tallin toiminnasta, sillä alkuperäisten suunnitelmien mukaan Toro Rossolta kesken kauden tullut Daniel Ricciardon olisi pitänyt tehdä tilaa Karthikeyanille.

Ilmesesti Toro Rosson - käytännössä Red Bullin - määräyksestä Ricciardo sai ajaa Intiassa ja Liuzzi sai väistyä. Luultavasti Red Bull maksaa HRT:lle sen verran kompensaatiota, että vaihto tehtiin näin päin. Liuzzin pitäisi palata HRT:n ohjaimiin jälleen Abu Dhabin GP:ssä kahden viikon kuluttua.

Toinen intialaiskuljettaja Karun Chandhok Team Lotukselta sai ajaa vain ensimmäiset perjantaiharjoitukset. Team Lotus tiedotti jo ennen Etelä-Korean GP:tä, että tänä viikonloppuna Intiassa ajavat Jarno Trulli ja Heikki Kovalainen. Kovalainen oli hieman ymmällään rengaspolitiikasta ensimmäisissä harjoituksissa, kun Kovalaisen autoa "lainannut" Chandhok käyttii molempia pehmeämpiä rengasseoksia. Tuo ei kuitenkaan Kovalaisen mukaan hirveästi sotkenut suomalaisen perjantain ohjelmaa.

Lähtöjärjestys ensimmäiseen Intiaan GP:hen määräytyy lauantain aika-ajoissa, jotka ajetaan lauantaina klo 11.30 alkaen.

Intian GP:n vapaiden harjoitusten tulokset

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.