Malesian sääennuste näyttää sateiselta

Sateet, joskus rankatkin, eivät ole tähän vuodenaikaan mikään yllätys Malesian seudulla. Tämän viikonlopun ennuste näyttäisi lupaavan jokaiselle ajopäivälle sateita.

Formula1.com:ssa oleva sääennuste näyttäisi sadetta ja jopa ukkosta sekä perjantaille, lauantaille että sunnuntaille. Lämpötilaa Sepangin alueelle Formula1.com ennustaa perjantaille ja lauantaille 24-33 oC, sunnuntaille 24-31 oC.

Yleensä tähän aikaan vuodesta sateet ovat alkaneet iltapäivästä. Esimerkiksi eilen torstaina satoi rankasti samoihin aikoihin, kun aika-ajot tai kilpailu pitäisi ajaa. Aika-ajot alkavat lauantaina ja kilpailun startti on sunnuntaina paikallista aikaa kello 16.

McLarenin Lewis Hamilton oli huolissaan saderenkaiden riittävyydestä viikonloppuna, jos sataa paljon, uutisoi MTV3. Kuljettajilla on käytössä neljä sarjaa välikelin renkaita ja kolme sarjaa sadekelin renkaita. Hamiltonin mukaan välikelin renkaat eivät kestä pitkään, joten ilmeisesti kuljettajien on turvauduttava myös sadekelin renkaisiin. Tietenkin tilanne riippuu siitä, kuinka paljon sataa ja kuinka usein.

Malesian GP tuli kuuluisaksi kaksi vuotta sitten, kun erittäin rankka monsuunisade keskeytti vuoden 2009 Malesian GP:n. Vesi lainehti radalla tuolloin, eikä kisan jatkamiselle ollut mitään mahdollisuuksia. Kisa jouduttiin 2009 katkaisemaan niin aikaisessa vaiheessa, että kisasta pystyttiin jakamaan vaan puolikkaat MM-pisteet.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.