Formula 1:n maailmanmestaruus ratkesi Brasilian Interlagosin radalla Sao Paulossa sunnuntaina. Jenson Button varmisti mestaruutensa jo ennen kauden päätöskilpailua sijoittumassa Brasilian GP:ssä viidenneksi.
Lauantain sateiden jälkeen sunnuntai valkeni Sao Paulossa poutaisessa säässä. Edellisen päivän aika-ajot olivat venähtäneet lähes kolmituntisiksi, mutta siitä oli muistona enää vain hieman oudon näköinen lähtöjärjestys. Jännitystä päivään toi se, miten kuljettajien valitsemat eri säädöt vaikuttavat sunnuntaihin ja myös GP:n aikainen sää arvelutti. Sataisiko vai paistaisiko, siitä oli monenlaisia mielipiteitä varikolla.
Kun lähdettiin lämmittelykierrokselle, näytti siltä, että GP pystytään ajamaan kokonaan kuivassa kelissä. Näin lopulta tapahtuikin. Ensimmäinen kierros oli tapahtumarikas. Jo ensimmäisissä mutkayhdistelmissä Heikki Kovalainen pyörähti yhteenotossa Sebastian Vettelin kanssa ja Giancarlo Fisichella joutui väistämään keskellä rataa ollutta Kovalaista törmäyksen välttämiseksi.
Ennen neljättä mutkaa tapahtui jälleen. Neljänteen mutkaan johtavalla suoralla Mark Webber taisteli Kimi Räikköstä vastaan. Räikkönen oli ohittamassa KERSin avulla australialaista, mutta Webber blokkasi suomalaisen. Räikkösen etusiipi ja Webberin takarengas osuivat ja suomalaisen siipi vaurioitui. Räikkönen joutui varikolle ja aloittamaan taisteluun takajoukoista ylöspäin.
Eikä tässä vielä kaikki. Räikkösen etusiiven hajottua hän joutui pudottamaan vauhtiaan pitääkseen autonsa radalla. Adrian Sutil jumiutui Räikkösen taakse ja Sutilin takaa tullut Jarno Trulli halusi puolestaan ohitse Sutilista. Trulli yritti ohitusta nopeasta mutkasta, mutta italialainen veti leveäksi, menetti autonsa hallinnan ja törmäsi Sutiliin. Molemmat jatkoivat matkaansa radan ulkopuolelle ja Sutil vei jälkitilanteessa mennessään myös Fernando Alonson, kun Sutil pyöri hallitsemattomasti nurmialueella ja palatessaan sitten radan puolelle.
Avauskierroksen tapahtumien johdosta turva-auto tuli radalle. Räikkönen joutui siis etusiiven vaihtoon ja samalla myös Kovalainen tuli varikolle. McLarenin "tikkarimies" päästi Kovalaisen liian aikaisin liikkeelle ja bensaletku oli vielä kiinni suomalaisen autossa. Letkussa oli vielä polttoainetta ja päästi bensaa samaan aikaan liikkeelle lähteneen Räikkösen päälle. Bensa leimahti hetkeksi, mutta Räikkönen pystyi jatkamaan matkaansa. Kovalainen pysähtyi varikkotielle, jossa häneltä irroitettiin katkennut bensaletku irti ja myös hän pystyi jatkamaan kisaansa.
Kisan jälkeen Kovalainen sai tuomaristolta 25 sekunnin aikasakon varikon tapahtumista ja McLarenille mätkäistiin 50 000 dollarin (n. 34 000 euron) sakko. Myös Kovalaisen ja Fisichellan yhteenottoa tutkittiin, mutta tilanteesta ei jaettu rangaistuksia. Ferrari kertoi, että olisi antanut luvan Räikköselle keskeyttää tapahtuneen jälkeen. Räikkösen mukaan suurin osa polttoaineesta lensi radalle ja auton päälle, vaikka hänen silmiään kirvelsikin vielä kisan jälkeen.
Paljon tapahtumia sisältäneen avauskierrosten jälkeen tahti hieman rauhoittui, mutta silti tarjoiltiin kohtuullisen viihdyttävä F1-kilpailu. Ohituksia nähtiin kiitettävä määrä, vaikka pelättyä sadetta ei tullutkaan. Varmasti osasyynä oli erilaiset taktiikkavaihtelut, sillä osa talleista oli varautunut kisaan kuivan kelin ja osa märän kelin säädöissä. Lisäksi taktiikkaa muutettiin myös kisan turva-autoepisodin aikana.
Väriä kamppailuun toi myös MM-taistelu. Tilanne eli todella paljon mestarikandidaattien välillä. Takaa startanneet Button ja Vettel nousivat pikku hiljaa pistesijoille, mutta parhaimmissa asemissa oli paalulta lähtenyt Rubens Barrichello. Ensimmäinen stintti olikin todella vauhdikas brasilialaiselta, mutta ensimmäisen varikkokäynnin jälkeen hänen vauhtinsa hyytyi. Barrichello alkoi jäämään kärkeen nousseen Webberin vauhdista ja lopullisesti kisa meni pieleen rengasrikkoon, jonka takia hän joutui tekemään ylimääräisen varikkokäynnin.
Kisan lopussa Button sai rauhassa varmistella tulevaa maailmanmestaruuttaan. Vettel ei ollut kuin sijan ylempänä, neljäntenä, ja Barrichello putosi rengasrikon takia viimeiselle pistesijalle. Vaikka kisan loppu sujuikin Buttonilta varmistelleen, joutui hän kisan alkupuolella taistelemaan sijoituksista useamman kuljettajan kanssa. Esimerkiksi Kamui Kobayashin kanssa Button joutui kisaamaan kierroskaupalla, ennen kuin pääsi japanilaistulokkaasta ohi.
Vaikka Vetteliltä meni mestaruus sivu suun, ajoi hänkin hienon kilpailun. Vettel ajoi kisan alussa erittäin aggressiivisesti ja hän yritti ohi edellä ajavista jokaisessa mahdollisessa paikassa. Vettelin kisa sisälsi useita läheltä piti -tilanteita ja muutamia kontakteja kanssakilpailijoihin, mutta Vettel selvisi ilman vaurioita tai pyörähdyksiä.
Kilpailun hurjin tilanne ensimmäisen kierroksen tapahtumien jälkeen tapahtui kierroksella 30, kun Kazuki Nakajima ajoi rajusti ulos. Nakajima kävi taistelua Kobayashin kanssa ja ohitustilanteessa kuskit osuivat keskenään. Kobayashi menetti autonsa hallinnan ajautui viereiselle nurmialueelle, törmäsi muuriin ja liukui hallitsemattomana radan yli toisella puolella sijainneeseen turva-alueelle. Kobayashi ei loukkaantunut, mutta auto meni huonoon kuntoon.
Nakajiman ja Kobayashin yhteenotto tapahtui juuri ennen neljättä mutkaa. Ulosajon takia suoralle kertyi multaa ajolinjan ulkopuolelle potentiaaliseen ohituspaikkaan, joka selvästi häiritsi loppukisan ajan. Luultavasti tämä vähensi kisassa nähtyjä ohituksia. Esimerkiksi Lewis Hamilton näytti kisan viimeisellä kolmanneksella olevan nopeampi kuin Barrichello, mutta hän ei uskaltanut yrittää mullan takia ohitusta neljännessä mutkassa. Muualla Hamilton ei tuntunut pääsevän tarpeeksi lähelle, ennen kuin Barrichellon rengasongelmat alkoivat, jolloin Hamilton ohitti brasilialaisen lähtösuoralla.
Webber pääsi kärkeen noustuaan ajamaan kohtuullisen helppoon voittoon. Umpisurkean kauden ajanut BMW-Sauber sai hieman balsamia haavoilleen Robert Kubican kakkossijan myötä. Kolmantena palkintopallille nousi Hamilton, joka oli kisassa hyvä hyvän taktiikan ja kuivalle kelille säädetyn auton avulla. Dramaattisen kilpailun ajanut Räikkönen sinnitteli lopulta kuudennelle sijalle, joka kaiken tapahtuneen jälkeen on ihan hyvä suoritus. Kovalainen jäi ajamalla yhdeksänneksi, mutta aikasakon jälkeen suomalainen pudotettiin 12. sijalle.
Button on siis tämän kauden maailmanmestari. Britin mestaruuden takuuna oli loistava alkukausi, kun hän voitti seitsemästä ensimmäisestä kilpailusta kuusi ja oli kerran kolmas. Tämän jälkeen tahti hiljeni, mutta vakuuttavan alkukauden tuoma piste-etumatka riitti ja Button nappasi ensimmäisen maailmanmestaruutensa. Mestaruus ratkesi, kun kautta on jäljellä vielä yksi osakilpailu.
Kauden päätösosakilpailu ajetaan uudella radalla Abu Dhabissa kahden viikon kuluttua.