Barrichellon paalu sähköisti MM-taistelun

Liki kolmituntiseksi maratoniksi pitkittynyt Brasilian GP:n aika-ajot tarjosi dramaattisia käänteitä. MM-taistelu koki yllättävän käänteen, kun kaksi maailmanmestaruudesta taistelevaa jäi kauaksi kärjestä.

Sade keskeytti aika-ajot kolmeen otteeseen. Pitkään keli oli todella vaikea ja aiheutti kahdet punaiset liput aika-ajojen aikana. Sinänsä tuhoa ei tullut paljon, vaan suurin osa aikaa meni sateen laantumisen odotteluun.

Yllätyksellisessä ensimmäisessä osiossa tippui paljon kovia nimiä. "Rannalle" jäivät molemmat McLarenit ja Red Bullin Sebastian Vettel. Jälkeenpäin kuultiin, että yksi selitys putoamiseen oli, että tuolla kolmikolla oli autot säädetty enemmän kuivan kelin säädöille. On pieni mahdollisuus, että sunnuntaina on kuivaa. Toinen syy oli se, että kuskit saivat puhtaan radan eteensä, kun sade vaihteeksi yltyi ja aikojen parantaminen meni mahdottomaksi.

Vettelin MM-haaveiden kannalta putoaminen aikaisessa vaiheessa näytti tyrmäysiskulta. Mutta tässä ei ollut kaikki. Toinen aika-ajojakso ehti hädin tuskin alkaa, kun se keskeytettiin punaisin lipuin. Tämän jälkeen odoteltiinkin yli tunti, ennen kuin ajoja päästiin jatkamaan.

Sade lopulta loppui ja aika-ajoja päästiin jatkamaan. Keli parani koko ajan ja toisen osion loppuhetkillä päästiin vaihtamaan sadekelin renkaat välikelin renkaisiin. Tosin kaikki eivät tätä tehneet ja he kärsivät siitä. Yksi näistä oli Brawn GP:n Jenson Button, joka putosi jatkosta. MM-sarjan kärkimies joutuu siis starttaamaan kisaan joukon puolivälin huonommalta puolelta.

Kolmas osio päästiin käynnistymään pian toisen osion päätyttyä. Olosuhteet paranivat edelleen ja kaikki käyttivät jo välikelin renkaita. Kyse oli siitä, kuka pääsee ajamaan parhaissa oloissa nopeimman kierroksen, eli toisin sanoen oli viimeisenä radalla ajamassa aikaa.

Paalulle ajoi Rubens Barrichello, joka tosin ei ollut viimeinen mies radalla. Barrichellolla on paalupaikat hyvät mahdollisuudet lähteä taistelemaan vielä tosissaan maailmanmestaruudesta. Button ja Vettel ovat kaukana takana. Jos sunnuntaina sataa, loistavana sadekelin kuskina tunnettu Barrichello voi olla pitelemätön.

Kimi Räikkösen aika-ajot alkoivat hienosti. Suomalainen oli kaksi ensimmäistä osiota aivan kärjen vauhdissa. Kärkikymmenikön toiseksi keveimmällä autolla ajanut Räikkönen hyytyi hieman kolmannessa osiossa. Syynä tähän olivat välikelin renkaat, jotka eivät toimineet Räikkösen Ferrarissa yhtä hyvin kuin sadekelin renkaat. Räikkönen olisi toivonut aika-ajojen loppuosalle märempiä olosuhteita.

Heikki Kovalainen ei ollut kovin pettynyt tulokseensa. Vaikka lähtöruutu ei ollut häävi, luottaa Kovalainen autonsa säätöihin. McLarenilla uskotaan sunnuntaina kuivaan keliin. Mikäli näin tapahtuu, saattavat Kovalainen ja Lewis Hamilton olla vahvoilla itse kilpailussa.

Sääennusteisiin on kuitenkin vaikea luottaa Brasiliassa. Tilanne voi muuttua hyvinkin nopeasti ja vaihdella laidasta laitaan. Paras kuva GP:n säästä saadaan varmaankin vilkaisemalla ikkunasta hetki ennen kilpailun alkua. Sadekeli olisi mielenkiintoisin vaihtoehto, koska se pistäisi pakan todella sekaisin. Kunhan vaan vettä ei tulisi liikaa, jolloin tarvittaisiin turva-autoa tai kisa jouduttaisiin pahimmassa tapauksessa keskeyttämään.

Brasilian GP starttaa sunnuntaina Suomen aikaa klo 20.

Autojen painot aika-ajojen jälkeen:

Rubens Barrichello   Brawn        650,5 kg
Mark Webber        Red Bull     656,0
Adrian Sutil       Force India  656,5
Jarno Trulli       Toyota       658,5
Kimi Räikkönen     Ferrari      651,5
Sébastien Buemi    Toro Rosso   659,0
Nico Rosberg       Williams     657,0
Robert Kubica      BMW Sauber   656,0
Kazuki Nakajima    Williams     664,0
Fernando Alonso    Renault      652,0
Kamui Kobayashi      Toyota      671,6
Jaime Alguersuari    Toro Rosso  671,5
Romain Grosjean      Renault     677,2
Jenson Button        Brawn       672,0
Vitantonio Liuzzi    Force India 680,0
Sebastian Vettel     Red Bull    683,5
Heikki Kovalainen    McLaren     656,5
Lewis Hamilton       McLaren     661,0
Nick Heidfeld        BMW Sauber  650,5
Giancarlo Fisichella Ferrari     683,5

Painoon on laskettu auton + kuljettajan + polttoaineen yhteispaino. Sääntöjen mukaan auton pitää painaa ilman polttoainetta vähintään 605 kg. Lähde: FIA.

Katso myös:
Brasilian GP:n aika-ajojen tulokset
Brasiliassa satoi, tuskallisen pitkät aika-ajot vietiin päätökseen

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.