Formula 1:ssä viimeisen noin kuukauden ajan vellonut kiista ensi kauden säännöistä ja ilmoittautumisesta näyttää ratkenneen. Tänään perjantaina, viimeisenä ilmoittautumispäivänä, ovat kaikki nykyiset F1-tallit pahimpia vastahankoja myöten ilmoittautuneet ensi kauden MM-sarjaan.
Kovinta meteliä ensi kaudeksi uumoillusta kulukatosta ja sen kautta johtuvista kaksista säännöistä huolimatta ovat kaikki nykyiset tallit ilmoittautuneet F1-sarjaan ensi vuodeksi. Näin tekivät myös Ferrari, Renault, Red Bull, Toro Rosso ja Toyota, jotka uhkasivat sarjasta vetäytymisellä, jos tallien yhdistyksen FOTAn ehtoihin kulukattosääntöjen muuttamisesta ja kaksien sääntöjen poistamiseen ei Kansainvälinen autoliitto FIA myönny.
FIA:n puheenjohtaja Max Mosley suostui jo pari viikkoa sitten, ettei tulevalla kaudella ajeta kaksilla säännöillä. Vielä silloin, kun tallit ja FIA kokoontuivat Lontoossa tasan kaksi viikkoa sitten, Mosley oli kuitenkin ajamassa kulukattoa F1:iin 45 miljoonan euron suuruisena. Myöhemmin Mosley oli valmis kompromissiin kulukattokiistassa.
Tänään ilmoittautumisensa jättäneet tallit jättivät kuitenkin ehdon mukanaolostaan ensi kaudella. Tallit toivovat, että FIA hylkäisi omat ehdotuksensa ensi kauden säännöiksi ja vuonna 2010 ajettaisiin säännöillä, jotka pohjautuisivat tämän kauden sääntöihin. FOTA on tehnyt niihin joitakin muutoksia, jotka se toivoo FIA:n ottavan huomioon. Muutokset on tehty uusien tallien mukaantulon helpottamiseksi, joka on ollut myös FIA:n ja Mosleyn tavoite.
Perjantaina sarjaan ilmoittautuivat kaikki nykyiset tallit Williamsia lukuun ottamatta. Williams ilmoittautui kaudelle 2010 jo maanantaina, joka aiheutti närää muissa FOTAn jäsenissä. Sooloilustaan johtuen Williams hyllytettiin FOTAn toiminnasta toistaiseksi. Williams-tallin tallipäällikkö Frank Williams puolustautui, että heidän oli pakko ilmoittautua, sillä he olivat sitoutuneet FIA:lle ja F1-taustayhtiö FOM:lle olevansa F1:ssä vähintään 2012 saakka. Lisäksi Williams muistutti, että F1 on ainoa bisnes Williams-tallille.
Lehtitietojen mukaan ennen nykyisiä talleja ilmoittautumisensa F1:iin kaudeksi 2010 oli jo jättänyt kaksi uutta tallia. Nämä ovat yhdysvaltalainen USF1 ja espanjalainen Campos Racing. Tänään lisäksi uutistoimisto Reuters uutisoi David Richardsin ilmoittattaneen Prodrive-tallinsa ensi kaudeksi. Autosportin mukaan myös Lola ja Litespeed ovat ilmoittautuneiden joukossa.
Kun vielä epävirallisten tietojen mukaan viisi uutta ja kymmenen vanhaa tallia ovat ilmoittautuneet kaudelle 2010, näyttää siltä, että ensi kaudeksi on tyrkyllä siis 15 tallia. Sääntöjen mukaan sarjaan voidaan ottaa korkeintaan 13 tallia, jotka ajattavat kukin kahta autoa, joten FIA joutuu tekemään karsintaa halukkaiden joukosta. Tavoitteena on nähdä ensi kaudella 26 autoa lähtöruudukossa.
Ilmoittautumisaika tälle kaudelle päättyi siis tänään. FIA vahvistaa ensi kaudelle osallistuvat tallit 12. kesäkuuta.
Lue lisää kiistan käänteistä viime aikoina:
Sääntökiistaan ei saatu ratkaisua (15.5.2009)
Ferrari hävisi kanteensa ranskalaisoikeudessa (20.5.2009)
Sanailua oikeuden päätöksestä (20.5.2009)
FIA:n ja FOTAn kiistaan ei ratkaisua, neuvottelut jatkuvat (22.5.2009)