Aika-ajoista muodostui suomalaisille painajainen - päivitetty 09.04.2009, 20:14

Espanjan GP:n aika-ajot muistuttivat painajaista. Molemmat suomalaiset karsiutuivat jatkosta jo ensimmäisen osion jälkeen. Erityisesti tämänkertaiset aika-ajot tullaan muistamaan Kimi Räikkösen karkeasta arviointivirheestä.

Kaiken piti olla Ferrari-leirissä paremmin. Uusi auto oli lanseerattu, joka harjoitusten perusteella oli edeltäjäänsä nopeampi. Suomalaiset odottivat kieli pitkällä Ferrari F60B -version ensiesiintymistä ensimmäisessä tosipaikassa, aika-ajoissa.

Pettymys oli valtava, kun osoittautui, että Räikkönen tippui jo aika-ajojen ensimmäisen osion jälkeen. Putoamisen katkeruutta lisäsi se, että tallitoveri Felipe Massa oli ykkösosion ensimmäinen ja selviytyi lopulta neljänteen lähtöruutuun. Räikkönen jäi ruutuun 16.

Syy putoamiseen oli se, ettei Räikkönen lähtenyt yrittämään aikansa parantamista. Räikkönen otti lähtemättömyyden omaan piikkiinsä, sillä hän uskoi aikansa riittävän. Suomalainen uskoi tähän siitäkin huolimatta, että hän teki virheitä ensimmäisellä rengassarjalla. Lopulta Räikkönen tippui sijan ja reilun 0,1 sekunnnin erolla jatkosta. Virhettä voidaan pitää suorastaan alokasmaisena, sillä lähes kuka tahansa F1-perusfanikin pystyi päättelemään 0,8 sekunnin erosta Massaan, ettei Räikkösen aika tule riittämään.

Yhtä huonosti kuin Räikköselle, kävi myöskin Heikki Kovalaiselle. Tosin yrityksen puutteesta ei Kovalaisen kohdalla ollut kyse, vaan vauhdin puutteesta. Kaiken lisäksi Kovalainen juuttui ratkaisevalla yrityksellään ruuhkaan, eikä aika parantunut tarpeeksi. Ensimmäinen yritys ei onnistunut, koska se ajettiin kovemmilla renkailla.

McLarenilla ei muutenkaan mene vahvasti, sillä Lewis Hamiltonin aika-ajot eivät kestäneet toista osiota pidemmälle. Loppujen lopuksi Hamilton oli vain kaksi sijaa Räikköstä korkeammalla, eli hallitseva maailmanmestari lähtee kisaan ruudusta 14. McLaren-kuljettajien pessimistiset arviot ennen viikonloppua ovat käymässä toteen.

Ferrari sentään on mennyt vauhdillisesti eteenpäin, McLarenilla tuntuu edes kohtuulliseen vauhtiin siivittävän vain KERS. Kuitenkaan KERS-järjestelmästä ei ole Barcelonassa saatujen tietojen mukaan niin paljon hyötyä kuin yleensä. Lähdön jälkeen KERSin merkitys on pieni ja sen vuoksi BMW-Sauber ja Renault ovat luopuneet KERSin käytöstä tänä viikonloppuna. Ferrari ja McLaren ovat ainoat tallit, jotka tällä hetkellä käyttävät KERSiä.

Yleensä Espanjan GP:t Barcelonan radalla eivät ole tarkoittaneet mitään jännittävää kisaa. Nyt kuitenkin voi olla toisin, sillä alkukauden kärkiryhmää on hämmentämässä Massa, joka voi KERSillään lähdössä nousta jopa kärkeen. Jos Ferrarin suorituskyky jatkuu nähdyllä tasolla, taistelee italialaistalli ensimmäisestä voitostaan tällä kaudella. Tosin sade saattaa mutkistaa monien suunnitelmia, mutta toistaiseksi sateen todennäköisyys on pysynyt pienenä. Näillä näkymin suurin riski sateeseen on sunnuntaina aamupäivällä, ennen F1-kisan alkua.

Espanjan GP sunnuntaina klo 15 alkaen.

Autojen painot aika-ajojen jälkeen:

 1. Jenson Button        Brawn       646,0
2. Sebastian Vettel   Red Bulll   651,5
3. Rubens Barrichello Brawn       649,5
4. Felipe Massa       Ferrari     655,0
5. Mark Webber        Red Bull    651,5
6. Timo Glock         Toyota      646,5
7. Jarno Trulli       Toyota      655,5
8. Fernando Alonso    Renault     645,0
9. Nico Rosberg       Williams    668,0
10. Robert Kubica      BMW         660,0
11. Kazuki Nakajima      Williams    676,6
12. Nelson Piquet        Renault     677,4
13. Nick Heidfeld        BMW         676,3
14. Lewis Hamilton       McLaren     683,0
15. Sébastien Buemi      Toro Rosso  678,0
16. Kimi Räikkönen       Ferrari     673,0
17. Sébastien Bourdais   Toro Rosso  669,0
18. Heikki Kovalainen    McLaren     657,0
19. Adrian Sutil         Force India 675,0
20. Giancarlo Fisichella Force India 656,0

Paino (kg) on auton kokonaispaino: auto (605 kg) + polttoaine. Lähde: FIA.

Espanjan GP:n aika-ajojen tulokset

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.