Formulakaravaani palasi Euroopan mantereelle, kun kauden viidennen osakilpailun vapaat harjoitukset käynnistyivät Espanjan Barcelonassa. Viikonlopun odotukset ovat suuret monilla, sillä yksi jos toinenkin toi uudistuksia, joiden tarkoituksena olisi muuttaa kauden suunta.
Ehkä suurimmalla mielenkiinnolla odotettiin Ferrarin uudistuksia, joiden piti olla todella massiivisia. Loppujen lopuksi uudistukset taisivat jäädä - ainakin median mielestä - torsoksi, sillä kaikkea uutta ei vielä nähtykään. Esimerkiksi kohuttu tupladiffuusori ei ole käytössä kokonaisuudessaan vaan vasta Monacossa tai Turkissa.
Joka tapauksessa autoa oli uudistettu merkittävästi. Etenkin Kimi Räikkönen sai nauttia uudesta autosta kevyemmällä rungolla. Tietojen mukaan se on jopa 5-6 kiloa aiempaa kevyempi. Ikävää Ferrarin kannalta on, että uusia runkoja on valmiina vasta yksi ja Felipe Massa joutuu ajamaan vanhalla rungolla.
Uudistuksista huolimatta Ferrari ei kärkeen pystynyt tunkeutumaan. Tallin parhaaksi sijoitukseksi jäi Massan avausharjoituksen yhdeksäs sija. Räikkönen ei kuitenkaan ollut harjoitusten jälkeen huolissaan, sillä suomalainen kertoi Ferrarin menneen eteenpäin. Räikkönen totesi heidän ajaneen raskaalla kuormalla ja testaavan kevyempää autoa vasta lauantaina.
Ferrarilla perjantai päätettiin lievän positiivisissa tunnelmissa. McLarenilla sen sijaan oltiin pettyneitä perjantain antiin. Hallitseva maailmanmestari Lewis Hamilton oli erityisen pessimistinen niin perjantain tulosten kuin viikonlopun suhteen. Heikki Kovalainen oli maltillisempi, muttei hänkään uskonut ihmeisiin tältä viikonlopulta.
McLaren on tuonut jo muutamaan aikaisempaan kisaan uudistuksia ja Barcelonaan autoa ei ole kovin paljoa uudistettu. Näyttäisi siltä, että McLaren on jälleen vajoamassa muutaman hyvän kisan jälkeen. Sentään nyt Kovalaiselle on laitettu uudempi etusiipi, mikä on ollut Hamiltonilla jo aiemmin käytössä.
Muilta osin perjantai oli hyvin samanlainen alkukauden kanssa. Mitään yllätyksiä ei tuloslistoissa nähty. Nico Rosberg oli jälleen toisen harjoituksen nopein, nyt täytyy vain toivoa, että Williamsin vauhti säilyy läpi viikonlopun. Monien tallien uudistuspaketit tuovat lisäväriä viikonloppuun ja lähtöjärjestystä on hyvin vaikea veikata. Lauantaina nähdään, onko Ferrarista kärkitallien haastajaksi tästä eteenpäin.
Espanjan GP:n aika-ajot lauantaina klo 15 alkaen.
Perjantain tulokset Espanjasta:
1. vapaat harjoitukset
2. vapaat harjoitukset