Brawn GP teki Bahrainissa paluun voittokantaan yhden kisan tauon jälkeen, kun Jenson Button vei kauden neljännen MM-osakilpailun nimiinsä. Iloisia uutisia saatiin vihdoin myös Ferrari-leiriin, kun Kimi Räikkönen avasi tallin pistetilin kuudennella sijallaan.
Lähtökohdista Brawnin Buttonin tai Rubens Barrichellon asemat eivät näyttäneet parhailta mahdollisilta, mutta etenkin Buttonin oivallinen taktiikka siivitti MM-sarjan kärkinimen kauden kolmanteen voittoon. Barrichellon taktiikka ei aivan yhtä hyvin onnistunut. Brasilialaisen taktiikka vaihdettiin kesken kisan kolmen pysähdyksen taktiikaksi, mutta se ei auttanut viidettä sijaa korkeammalle.
Eturivistä lähteneet Toyota-kuljettajat joutuivat luopumaan asemistaan. Toyotan kisan pilasi huono keskistintti, jossa molemmille kuljettajille laitettiin kovemmat renkaat, jotka eivät toimineet oikein kenelläkään. Kovemmat renkaat hävisivät sekunnilla kierrosta kohti pehmeämmillä renkailla, eikä Jarno Trulli enää taistellut kisan voitosta. Vielä huonommin kävi Timo Glockille, joka putosi lopputuloksissa peräti Räikkösen taakse, vaikka lähti kisaan kakkosruudusta.
Räikkönen ajoi hyvän kilpailun Ferrarin suorituskykyyn nähden. Suomalainen otti autostaan varmasti kaiken irti, minkä sai ja tällä kertaa kaikki toimi, myös KERS. Ongelmia aiheuttaneesta KERS-järjestelmästä oli todellakin hyötyä, sillä Räikkönen otti hyvän startin ja pystyi KERSin avulla ohittamaan myös Glockin. KERSistä oli myös hyötyä Räikkösen puolustaessa sijoitustaan Glockia vastaan kisan lopussa.
Vauhtia Ferrarilta puuttuu, mutta pistetilin avaus kuudennen sijan tuoman kolmen pisteen myötä oli hyvä uutinen. Vielä parempi uutinen on tieto, että Barcelonaan on tulossa todella iso päivitys Ferrarille, jonka toivotaan tuovan Ferrarin voittotaisteluun. Joka tapauksessa Bahrainin esitys oli hyvä piristysruiske, ettei Eurooppaan tarvitse palata pisteittä.
Felipe Massan kilpailu oli surkea. Massa otti hyvän lähdön, mutta törmäsi ensimmäisessä mutkassa Räikkösen takapyörään rikkoen etusiipensä. Etusiipi oli pakko vaihtaa ja Massa tippui joukon hännille. Joukon peräpäästä ei ollut enää mitään mahdollisuutta nousta ja Massa joutui taistelemaan tosissaan jopa Force Indioita vastaan.
Heikki Kovalaisen kisa oli hyvin samankaltainen Massan kanssa. Kovalainen joutui pussiin ensimmäisessä mutkassa ja myös kontaktia taisi olla kanssakilpalijoihin. Kovemmilla renkailla kisaan lähteminen ei ollut hyvä ratkaisu ja McLaren muuttikin Kovalaisen taktiikkaa. Kovalainen teki aikaiseen varikkokäynnin ja otti pehmeämmät renkaat käyttöönsä. Kisa oli kuitenkin jo menetetty huonoon alkuun, eikä edes "jämäpisteisiin" ollut mahdollisuuksia.
Viikonlopun suurimman mahalaskun teki BMW-Sauber, jonka autot olivat kaksi viimeistä maaliin päässyttä. Koko viikonlopun jatkunut surkea esitys jatkui myös sunnuntaina. Missään vaiheessa BMW-Sauber ei voinut kuin unelmoida pistesijoista. Vielä Australiassa Robert Kubica tuntui olevan vielä kohtalaisessa vauhdissa, mutta nyt koko talli on hukannut vauhtinsa täydellisesti.
Mahdollisesti suurten mullistusten Espanjan GP Barcelonassa ajetaan kahden viikon kuluttua. Ainakin Ferrari- ja Räikkös-fanit laskevat tämän kisan varaan paljon. Jos silloin lähtee kulkemaan, kaudesta voi punaisille tulla vielä hyvä. Takamatkaa alkukauden menestyjiin, Brawniin, Red Bulliin ja Toyotaan on kuitenkin jo melkoisesti.