Toyotat valtasivat eturivin Bahrainissa

Helteisessä Bahrainissa ratkaistiin lähtöruudut kauden neljänteen MM-osakilpailuun lauantaina. Eturivin sunnuntain kilpailuun valtasivat koko aika-ajon vahvasti esiintyneet Toyota-kuljettajat.

Sekä Timo Glock että Jarno Trulli olivat kärkiryhmässä kaikissa kolmessa aika-ajojaksossa. Toyota oli saanut autonsa todella hyvään iskuun, eikä millään muulla tallilla ollut asiaa eturiviin. Tosin aika-ajon jälkeen selvisi, että Toyotat olivat myös liikkeellä varsin kevyellä polttoainekuormalla.

Kimi Räikkösen aika-ajot olivat kaksijakoiset. Kevyillä autoilla ajetut ensimmäinen ja toinen osio sujuivat Räikköseltä mallikkaasti ja etenkin mainio toinen osio nosti suomalaistoiveet korkealle. Valitettavasti Räikkönen oli jo ehtinyt käyttää kaikki uudet pehmeämmät (superpehmeät) renkaat, joten niitä ei jäänyt enää ratkaisevaan osioon, aivan kuten viikko sitten Kiinassa. Näin ollen Räikkönen joutui ajamaan viimeisen osion käytetyillä pehmeämmillä renkailla.

Ferrari joutui käyttämään kaikki superpehemeät renkaat aikaisessa vaiheessa, jotta talli varmisti molempien kuljettajien pääsyn kolmanteen osioon. Kun superpehmeitä renkaita ei enää Räikköselle riittänyt, teki Ferrari kenties ainoan ja oikean ratkaisun ja tankkasi Räikköselle paljon polttoainetta. Kärkikymmenikön raskaimmalla autolla kisaan lähtö saattaa auttaa, jos lähdöstä ja ensimmäisestä kierroksesta selvitään ongelmitta.

Heikki Kovalaisen aika-ajo oli pettymys. Vauhtia uupui ja Kovalaisen aika-ajot päättyivät jo toiseen osioon. Mitään ongelmia ei Kovalaisen mukaan ollut, mutta vanhalla etusiivellä ajaneen suomalaisen vauhti ei vaan riittänyt. Kovalaiselle tankattiin jälleen raskas auto, josko se auttaisi hyvään pistesijaan kisassa.

Pientä draamaa nähtiin aika-ajojen ensimmäisessä osiossa, kun sen loppuhetkillä Force Indian Adrian Sutil tuli estäneeksi Red Bullin Mark Webberiä hänen nopealla kierroksellaan. Sutilin estely pilasi Webberin kierroksen ja australialainen tippui jatkosta. Tuomaristo ei katsonut hyvällä Sutilin toimintaa ja rankaisi saksalaista kolmen lähtöruudun rangaistuksella. Sutil putosi saamaltaan 16. ruudusta 19. ruutuun ja tästä hyötyi mm. Webber nousemalla 19. ruudusta 18. ruutuun.

Sunnuntain kisasta on tulossa mitä luultavammin luokkaa normaali, sillä sateenuhkaa ei ole. Hiekkamyrsky saattaa vierailla sunnuntaina alueella, mutta osuminen kisan ajaksi on aika pieni. Suurimmaksi ongelmaksi saattaakin muodostua helle, joka pistää tekniikan koville. Jo harjoitusten aikana esimerkiksi Brawn GP:llä varoiteltiin lämmöistä ja ongelma saattaa korostua pitkässä kisassa.

Bahranin GP käynnistyy sunnuntaina klo 15 Suomen aikaa.

Polttoainekuormat sunnuntain kisaan:

 1. Jarno Trulli         Toyota      648,5
2. Timo Glock           Toyota    643,0
3. Sebastian Vettel     Red Bull  659,0
4. Jenson Button        Brawn     652,5
5. Lewis Hamilton       McLaren   652,5 
6. Rubens Barrichello   Brawn     649,0
7. Fernando Alonso      Renault   650,5
8. Felipe Massa         Ferrari   664,5
9. Nico Rosberg         Williams  670,5
10. Kimi Räikkönen       Ferrari   671,5
11. Heikki Kovalainen    McLaren     678,5
12. Kazuki Nakajima      Williams    680,9
13. Robert Kubica        BMW         698,6
14. Nick Heidfeld        BMW         696,3
15. Nelson Piquet        Renault     677,6
16. Sebastien Buemi      Toro Rosso  678,5
17. Giancarlo Fisichella Force India 652,0
18. Mark Webber          Red Bull    656,0
19. Adrian Sutil         Force India 679,0
20. Sebastien Bourdais   Toro Rosso  667,5

Painot ilmoitettu kiloina (kg). Lähde: FIA.

Bahrainin GP:n aika-ajojen tulokset

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.