Ecclestonen pisteuudistus kaatumassa tallien vastustukseen

Viime tiistaina FIA:n suurella kohulla päättämä Formula 1:n pisteuudistus on lykkääntymässä ainakin vuodella. FIA tiedotti perjantaina, että Kansainvälinen autoliitto on valmis lykkäämään uuden pistejärjestelmän käyttöönottoa.

Alunperin F1-pomo Bernie Ecclestonen idea, että maailmanmestari ratkaistaisiin alkavalla kaudella voittojen määrällä, on lykkääntymässä. FIA julkaisi perjantaina tiedotteen, jossa se on valmis lykkäämään idean käyttöönottoa ainakin vuodella.

Ecclestonen ideoimassa järjestelmässä mestari olisi ratkaistu voitoilla ja voittojen ollessa tasan, mestaruus olisi ratkaistu pisteillä. Uusi järjestelmä kaatui lopulta tallien yhdistyksen FOTAn vastustukseen, kun se kovin sanankääntein arvosteli järjestelmää. Ennen kaikkea FOTA piti FIA:n toimintaa sen omien sääntöjen vastaisena, sillä FOTAn mielestä FIA julkaisi sääntömuutoksen pistejärjestelmän uudistamiseksi liian myöhään.

Itse asiassa Ecclestonen ideaa ei juuri kukaan Ecclestonea lukuun ottamatta kannattanut. Se sai täystyrmäyksen tallien lisäksi kuljettajilta, tallipäälliköiltä, entisiltä F1-kuljettajilta, faneilta ja medialta. Niinpä FIA:lla ei ollut juuri mitään muuta mahdollisuutta kuin vetäytyä kiistassa. Aika näyttää, otetaanko Ecclestonen "älynväläystä" käyttöön edes 2010.

Nyt näyttää siltä, että kausi 2009 käydään samalla pistejärjestelmällä, joka on ollut käytössä kaudesta 2003 lähtien. Voittaja saa siis 10 pistettä kakkonen kahdeksan ja siitä eteenpäin pisteet menevät kahdeksanteen sijaan saakka kaavalla 6-5-4-3-2-1.

Lue myös:
FIA julkisti muutoksia F1:iin (17.3.2009)

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.