Epävakainen sää vallitsi Jerezin alueella torstaina. Sateisena alkanut päivä kuivui niin, että iltapäivällä päästiin ajamaan hyviä kierrosaikoja, mutta iltapäivällä harmina olivat ajoittaiset tuulenpuuskat, jotka tarttuivat autoihin.
Pahiten tuulenpuuskien urhiksi joutui McLarenin Lewis Hamilton, jonka pyörähdys johtui McLarenin mukaan tuulenpuuskasta, joka tarttui Hamiltonin autoon. Pyörähdyksen vuoksi Hamilton törmäsi seinään, jota McLaren ei ehtinyt korjata ajokuntoon loppupäiväksi. Niinpä britin työpäivä päättyi jo 58 kierroksen jälkeen.
Myös Kimi Räikkönen pyörähteli peräti kahdesti päivän aikana. Kerran jopa niin, että Räikkösen Ferrari jäi hiekalle pohjastaan kiinni. Pyörähdyksistään huolimatta suomalainen keräsi kasaan 112 kierrosta. Räikkönen oli päivän toiseksi nopein, mutta hän kärsi päivän aikana selkäkivuista, jotka johtuvat eri lähteiden mukaan Ferrarin penkistä. Lisäksi Räikkösen päivään mahtui yksi punaisia päin ajaminen varikon portilla. Vaikka Räikkönen pysähtyi heti ajattuaan päin punaisia, odottanee suomalaista jonkinmoiset sakot rikkomuksesta.
Nopeimmasta ajasta vastasi BMW-Sauberin Nick Heidfeld. Kaikkiaan 123 kierrosta ajanut Heidfeld oli kakkoseksi ajanutta Räikköstä vajaat neljä kymmenystä nopeampi. Hamilton oli päivän kolmanneksi nopein. Torstaina radalla nähtiin vain kuusi tallia, kun Renault ja Force India lopettivat testinsä jo keskiviikkona.
Testit Jerezissä päättyivät muidenkin osalta tähän. Ensi viikolla tallit hiovat viimeisiä virityksiä ennen Melbournea Barcelonan yhteistesteissä.
Jerezin F1-testit to 5.3.2009:
1. Nick Heidfeld BMW 1.20,052 123 kierrosta
2 Kimi Räikkönen Ferrari 1.20,414 112
3. Lewis Hamilton McLaren 1.21,272 58
4. Mark Webber Red Bull 1.22,219 47
5. Kazuki Nakajima Williams 1.22,226 54
6. Jarno Trulli Toyota 1.23,119 38
Ajat ovat epävirallisia.
Tulosten lähde:
MTV3:n F1-nettisivut