Bahrainissa Sakhirin radalla viime ja tällä viikolla ajetut testit saatiin lopulliseen päätökseen torstaina. Ongelmista huolimatta Ferrari oli hyvässä vauhdissa lähes koko ajan ja talli vei nimiinsä myös viimeisen päivän.
Felipe Massa oli Ferrarin ratissa kahtena viimeisenä päivänä. Vielä keskiviikkona brasilialainen ehti vasta toiseksi, mutta torstaina viime vuoden MM-kakkonen oli päivän nopein. Erot eivät Bahrainissa testanneen kolmikon välillä olleet kovinkaan suuret, toiseksi sijoittunut Nick Heidfeld jäi Massasta vajaan kymmenyksen ja kolmanneksi sijoittunut Timo Glock alle kolme kymmenystä.
Ainakin Ferrarilla oltiin tyytyväisiä Bahrainin testeihin. Massa oli sitä mieltä, että testaaminen Bahrainissa oli oikea ratkaisu, vaikka kaksi päivää menikin hukkaan hiekkamyrskyn takia. Massan mukaan Ferrari pystyi hyvin kirimään menetetyn ajan takaisin ja kaiken kaikkiaan brasilialainen oli sitä mieltä, että Ferrari on mennyt oikeaan suuntaan auton kehityksessä.
Sekä Massa että Kimi Räikkönen ovat antaneet parin viime viikon aikana positiivisia kommentteja uudesta Ferrarista. Kaikki ei ole kuitenkaan niin hyvin kuin parhaimmillaan voisi olla. Lähes jokaisena testipäivänä Ferraria ovat kiusanneet tekniset ongelmat, eikä viimeinen päivä ollut poikkeus. Torstaina Ferrarin elektroniikka pätki, mutta silti Massa pystyi ajamaan 113 kierrosta ja kärkiajan.
Seuraavan kerran tallit testaavat maaliskuun alussa, jolloin pitäisi olla kaikkien tallien yhteistestit.
Bahrainin F1-testit to 19.2.2009:
1. Massa Ferrari 1.32,162 113
2. Heidfeld BMW 1.32,225 122
3. Glock Toyota 1.32,445 65
Ajat ovat epävirallisia.
Tulosten lähde:
MTV3:n F1-nettisivut