Hyvät suomalaissuoritukset saivat jatkoa Unkarin GP3-kilpailussa lauantaina. Nürburgringin sunnuntain kisan voiton jatkoksi Valtteri Bottas nappasi nyt toisen perättäisen voiton Hungaroringin lauantain kilpailussa. Myös Aaro Vainio ajoi pisteille.
Bottas starttasi paalulta päivän kilpailuun ja piti kärkipaikkansa startissa. Omien sanojensa mukaan Bottas otti kohtalaisen startin, mutta tv-kuvista näytti, että suomalainen piti paikkansa helpon näköisesti. Taaempana käytiin kovaa taistelua ja se aiheutti myös muutaman kolarin.
GP3-sarjan voiton kannalta olennainen kolari tapahtui avauskierroksella, kun James Calado ja Mitch Evans ottivat yhteen. Kolarin seurauksena Evans joutui keskeyttämään ja Calado tippui joukon hännille. Molemmat olivat sarjan pisteitä katsottaessa kärkikahinoissa, mutta heidän jäämisensä pisteittä avasi paremmat mahdollisuudet mm. Bottakselle.
Kärjessä Bottas kasvatti johtonsa kakkosena olevaan Michael Christenseniin noin kahteen sekuntiin. Heidän taakseen jäänyt ryhmä jäi hieman enemmän tasaisesti koko kisan ajan. Kisan puolessa välissä Bottas ryhtyi säästämään renkaitaan ja Christensen pääsi hieman lähemmäksi. Bottas kuitenkin sanoi kontrolloineensa tilannetta ja tarvittaessa hän olisi pystynyt kiristämään vauhtiaan.
Ruutulipulle Bottas saapui ykkösenä ilman suurempaa hätää ja Maamme-laulu saatiin kuulla jo toista kertaa peräkkäin GP3-kisassa. Maaliin tulon hetkellä näytti siltä, että Bottas nousisi sarjassa toiseksi, mutta vielä parempaa oli luvassa. Kisan jälkeisessä katsastuksessa GP3-johtaja Alexander Simsin Status-autossa havaittiin jotain laittomuuksia ja hänet hylättiin. Simsim hylkäyksen vuoksi Bottas nousi kahden pisteen erolla GP3-sarjan kärkeen.
Muutenkin lauantai oli hyvä päivä suomaaisille GP3:ssa. Neljännestä ruudusta startannut Aaro Vainio menetti lähdössä hieman asemiaan, mutta hän nousi lopulta pisteille. Vainio ajoi ehjän kilpailun ja tuli maaliin viidentenä. Kolmas suomalainen Matias Laine oli 14. sijalla.
Sunnuntain kilpailuun paalulta lähtee Mücke Motorsportin Nigel Melker, joka oli lauantain kisassa kahdeksas. Vainio lähtee kisaan neljännestä ja Bottas kahdeksannesta lähtöruudusta. GP2- ja GP3-sarjoissa sunnuntain kisoihin lähdetään kahdeksan kärjen osalta käännetyssä lähtöjärjestyksessä. Lauantain kisassa hylätty Alexander Sims lähtee sunnuntain kisaan viimeisestä lähtöruudusta.
Sunnuntain kilpailu starttaa Hungaroringillä jo kello 09.30.
Katso myös:
Unkarin GP3-tulokset
GP3-sarjan pistetilanne