Viikko 10: Nimeämiset

Kymmenennellä viikolla häätöäänestykseen joutui neljä asukasta. Häätöuhan alla ovat Salla (6 pistettä), Laura (6 pistettä), Milena (6 pistettä) ja Miikka (3 pistettä).

Tällä viikolla asukkaat nimesivät toisiaan häätöäänestykseen nimeämiskilpailuissa voittamillaan nimeämispisteillä. Ylhäiset asukkaat saivat 18 nimeämispistettä voitettuaan kolme kilpailua viikon aikana. Alhaisilla asukkailla oli käytössä kuusi pistettä yhdestä kisavoitosta.

Ylhäisten ja alhaisten piti jakaa saamansa nimeämispisteet tasan kaikkien ryhmänsä asukkaiden kesken. Alhaisilla jako ei mennyt tasan, joten he päättivät kaksi yli mennyttä pistettä antaa Milenalle ja Reeolle.

Jokaisen asukkaan piti antaa pisteitä vähintään kahdelle asukkaalle, jos hänellä oli käytössään enemmän kuin yksi piste. Vaikka asukkaat olisivat saaneet jakaa henkilökohtaisesti saamansa pisteet miten haluaa, kummatkin ryhmät sopivat, millä pistemäärillä ja keille he jakavat pisteitä. Ylhäiset jakoivat pisteensä alhaisten puolelle ja alhaiset ylhäisten puolelle, vaikka myös omia olisi saanut nimetä.

Nimeämispisteiden jakautuminen:

Asukas Annetut pisteet Saanut itse
Miikka (Y) 3 Salla 3 Laura 3
Heidi (Y) 3 Milena 3 Laura 2
Mia (Y) 3 Salla 3 Milena 1
Reeo (A) 1 Mia 1 Heidi 0
Milena (A)
1 Miikka 1 Heidi 6
Laura (A) 1 Miikka   6
Salla (A)
1 Miikka   6

 Jos luet sivua mobiililaitteella, liikuta taulukkoa sivulle nähdäksesi kaikkien nimeämispisteet.

Y = ylhäisten asukas
A = alhaisten asukas

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.