Viikko 11: Häätö

Yhdennellätoista viikolla BB-talosta häädettiin Heidi. Hän hävisi häätöäänestyksessä Mialle ja Reeolle.

Asukkaat nimesivät torstaina toisiaan häätöäänestykseen ja häätöuhan alle joutuivat Heidi, Mia ja Reeo. Häätöäänestys käynnistyi jo perjantaina puolilta päivin ja vähiten ääniä saava asukas häädetään talosta.

Ensimmäisen kerran äänestystilannetta tarkasteltiin lauantai-iltana, jolloin Heidi oli ensin johdossa, mutta toisessa katsauksessa Heidi oli tippunut toiseksi ja Reeo meni johtoon. Reeo säilytti johtoasemansa sunnuntain häätölähetyksen alkupuolelle saakka.

Mia nousi häätöäänestyksen kärkeen ensimmäisen mainoskatkon jälkeen ja piti johtopaikkansa siihen saakka, kunnes hänet pelastettiin ensimmäisenä turvaan. Häätöäänestys jatkui Reeon ja Heidin kesken. Reeo oli yli 30 prosenttiyksikön johdossa, eikä äänestystilanteessa tapahtunut kuin muutaman prosenttiyksikön muutoksia suuntaan tai toiseen.

Häätöäänestyksen lopputuloksissa Heidi tuli häädetyksi saatuaan 32,8 % annetuista äänistä. Reeo sai jatkaa talossa finaaliviikolle 67,2 %:n ääniosuudella ja eroksi Heidiin muodostui 34,4 prosenttiyksikköä.

Heidin häädön jälkeen BB-taloon jäi finaaliviikolle viisi asukasta.

Neljästoista häätöäänestys su 20.11.2022 - tulokset:

Reeo 67,2 %
Heidi 32,8 % (häädettiin)

Tuloksissa on käytettävissä vain häätöäänestyksen viimeisessä vaiheessa olevien asukkaiden tulokset, eikä ensimmäisinä turvaan päästetyn Mian ääniä ole mukana.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.