Viikko 12: Finaali

Big Brother Suomi -logo. Kuva: © Nelonen Media.
Big Brother Suomi -logo. Kuva: © Nelonen Media.

Big Brother 2022 huipentui finaaliin viikolla 12. Voittajaäänestyksen paras ja Big Brother 2022 -voittaja on Reeo. Hän voitti voittajaäänestyksessä Lauran, Mian ja Miikan.

Tämän vuoden Big Brotherin finaaliin pääsi neljä asukasta. BB-finalistit olivat Miikka, Reeo, Laura ja Mia. Voittajaäänestyksessä eniten ääniä saanut finalisti on uusi BB-voittaja.

Voittajaäänestys käynnistyi torstai-iltana. Ensimmäisessä tilannekatsauksessa lauantaina Laura oli selkeässä johdossa Reeoon nähden. Seuraavassa katsauksessa samana iltana Lauran johto Reeoon oli kaventunut. Kolmannella sijalla ollut Mia ja neljännellä sijalla ollut Miikka olivat pahasti jäljessä kärkikaksikkoa.

Sunnuntain finaalilähetyksessä Laura johti ensimmäisessä tilannekatsauksessa, mutta jo seuraavassa katsauksessa Reeo oli mennyt Lauran ohi ja hän kasvatti hiukan eroa joka katsauksella. Mia ja Miikka näyttivät olevan voittotaistelusta täysin ulkona jo finaalin alkuvaiheessa.

Finaalissa häädettiin finalisteja ulos talosta yksitellen. Voittajaäänestys jäädytettiin hetkeksi häädön ajaksi ja jatkettiin sen jälkeen, kun tulos oli selvä. Voittajaäänestys jatkui niin kauan kunnes talossa oli enää kaksi finalistia.

Ensimmäisen kerran voittajaäänestys jäädytettiin, kun neljättä sijaa ratkottiin. Ensimmäisenä BB-talosta finaalissa tuli ulos Miikka. Vähän ajan päästä toisessa jäädytyksessä oli Mian vuoro tulla häädetyksi. BB-taloon jäi enää Reeo ja Laura, jotka ratkaisisivat voiton kohtalon.

Viimeisessä vaiheessa ei voittajaäänestyksen tilanteessa tapahtunut suuria muutoksia, vaan se pysyi lähes paikallaan. Kun voittajaäänestys päättyi lopullisesti, Laura häädettiin ja hän sijoittui toiseksi saatuaan 41,3 % annetuista äänistä. Reeo voitti Big Brotherin 58,7 %:n ääniosuudella. Kärkikaksikon välinen ero oli 17,4 prosenttiyksikköä.

Reeosta tuli 13. Suomen Big Brotherin normaalikauden voittaja.

Voittajaäänestys su 27.11.2022 - tulokset:

Jäädytykset su 27.11.2022:

N. klo 22.03 - Häädettiin Miikka
N. klo 22.19 - Häädettiin Mia

Voittajaäänestys päättyi su 27.11.2022 n. klo 22.54:

Reeo 58,7 % - VOITTAJA
Laura 41,3 % (2. sija)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.