Finaaliodotuksia: Onnistuuko vai ei?

Sunnuntaina on vuorossa Suomen BB-historian neljäs BB-Finaali. Viime vuonna joutui pettymään Finaalin toteutukseen. Miten käy tänä vuonna? Ennusmerkit eivät ainakaan ole kovinkaan hyvät.

Finaalilähetys on tärkeä lähetys, jossa kruunataan kauden BB-voittaja. Monella se saattaa määrittää, millaisen maun koko kausi katsojan suuhun jättää. Jos Finaali on onnistunut, monella saattaa jäädä positiivisempi käsitys kaudesta. Jos taas Finaali epäonnistuu, heikentää se mielikuvaa kaudesta entisestään.

Viimevuotinen Finaali oli huonosti suunniteltu. Kaikki asukkaat voittajaa lukuun ottamatta otettiin ulos talosta yhtä aikaa ja heille tehtiin naurettavan lyhyet haastattelut, eikä parhaita paloja näytetty ollenkaan. Eikä Saulille tehtyä voittajahaastatteluakaan voi kovin hyväksi sanoa, parhaat palat sentään näytettiin. Kyse oli kuitenkin kauden huipentumasta ja neljästä parhaasta asukkaasta. Ensimmäinen häädettykin sai paremman kohtelun viime vuonna.

Toivoa sopii, että täksi vuodeksi saadaan parempi toteutus Finaalilähetykselle. Usko kuitenkin tähän horjuu, kun muistelee viimevuotista Finaalia ja viime viikon Talk Show'ta. Viime viikolla toteutettiin triplahäätö, jossa Alex, Anna ja Tuuli häädettiin talosta aivan puolitoistatuntisen Talk Show'n lopuksi, jolloin haastatteluille jäi vain vähän aikaa.

Finaalissa lähetysaikaa on kaksi tuntia, mutta vaarana on, että aikaa käytetään kaikkeen turhaan. Äänestystilanteita tullaan kertomaan, kuten tuottaja Mikko Räisänen on jo luvannut BB-nettisivujen verkkovierailussa muutama viikko sitten. Paitsi, että jännitys pilataan väliaikatilanteilla, niin myös niihin käytetään arvokasta lähetysaikaa, jolloin kaikkein tärkeimmille, finalisteille ei jää tarpeeksi aikaa.

Hyvä Finaalilähetys sisältää mielestäni hyviä klippejä kauden varrelta, pudonneiden asukkaiden haastatteluja ja ennen kaikkea hyvät haastattelut ja parhaat palat finalisteilta. Tärkeintä olisi, että finalistit häädettäisiin erikseen, eli ensin neljäs ulos talosta, sitten kolmas, sitten toinen ja lopulta voittajan menisi Vappu Pimiä hakemaan talosta studioon, kuten Mari Kakko teki ykköskaudella.

Se, miksi mielestäni finalistien lisäksi Finaalissa pitää olla myös klippejä kauden varrelta, on se, että Finaali on kuitenkin se kauden huipennus ja siinä on hyvä koota kauden kohokohtia yhteen. Toki Parhaat palat -kooste tulee erikseen, mutta Finaali kerää suuremman katsojamassan kuin tuo kooste.

Pudonneita asukkaita taas olisi hyvä haastatella vaikka Extrassa, mutta koska se ei tule sunnuntaisin, on pudonneitakin tärkeä huomioida, jolloin ainoa paikka tähän on Finaali. Pohdinkin itsekseni jo vuosi sitten, että voisi finaalisunnuntaiksi lisätä BB Extran, koska ei se varmaan koko tuotantoon suhteutettuna olisi suuri kustannuserä. Voitaisiinhan se lähettää esim. puoli tuntia ennen Finaalia samalla tuotantokalustolla kuin itse Finaali.

Toivotaan, että tuotanto olisi kuunnellut katsojiaan ja tehnyt hyvän Finaalin. Kausi on ollut kohtalaisen hyvä, mutta Finaalin onnistuminen ratkaisee yllättävän paljon. Onnistumisen ei pitäisi jäädä lähetysajasta kiinni, mutta jos sitä ei käytetä hyvin, voi viime kauden floppifinaali uusiutua. Finaalin onnistumista ei määritä tällä kertaa edes "väärä" voittaja, sillä todelliset suosikkini ovat jo pudonneet, eikä finalistien joukossa ole yhtään inhokkia, joten voittajan nimellä ei ole niin suurta merkitystä.

Tämä ja eilinen päivä ovat olleet tunnelmaltaan talossa loistavia. Toivottavasti tämä ennakoi hyvää Finaalia. Tai sitten ei...

Toivotaan parasta, pelätään pahinta.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.