Säännöistä ja niiden tulkinnasta

Sääntörikkomukset ovat olleet viime aikojen suurimmista puheenaiheista BB:ssä. Isoveli puuttui asukkaiden sääntörikkeisiin kovalla kädellä, mutta täysin tyytyväinen tähänkään ei voi olla.

Ensinnäkin, sääntörikkomuksiin reagoitiin liian myöhään. Vasta, kun tilanne oli äitynyt todella pahaksi, alettiin asukkaita rankaisemaan. Jos aiemmin olisi rankaistu, ei viime viikonlopun kaltaista rangaistussumaa olisi varmaan koskaan syntynyt.

Eikä kyse ole siitä, etteikö isoja sääntörikkomuksia olisi jo ehditty tehdä. Vaikka perjantain ja lauantain välisen yön "läyhääminen" oli todella härskiä, on aiemminkin puhuttu todella suoraan nimeämisistä ja juoniteltu. Kierre vaan paheni ja paheni, mutta se olisi pitänyt katkaista aluksi lievillä, mutta sitten kovenevilla rangaistuksilla.

Suoraan häätöäänestykseen joutuminen on pahin mahdollinen rangaistus, minkä oikeastaan voi BB-talossa saada, ellei suoraa poistamista talosta lasketa. Nyt oli vaan pakko mennä tälle linjalle tai BB:ltä olisi mennyt uskottavuus kokonaan. Andreaksen, Mian ja Nikon kohdalla rangaistus oli aivan oikea, sillä niin pahasti tuolloin bileyönä rikottiin useaa sääntökohtaa.

Sen sijaan Harrin rangaistus tuntui aika epäoikeudenmukaiselta tekoon nähden. Harri vain kieltäytyi BB:n käskystä, eikä hän osallistunut "läyhäämisrinkiin". Sairastumisensa vuoksi hänet vedettiin pois tämän viikon häätöäänestyksestä, mutta jos Harri palaa taloon, joutunee hän kärsimään rangaistuksensa myöhemmin.

Mitä Harrin sairaalassa käyntiin tulee, liittyy siihenkin mielenkiintoinen sääntödilemma. BB-talon asukas saa poistua talosta korkeintaan 12 tunniksi sairaala- tai lääkärinhoitoa varten. Harrin kohdalla aikaraja on paukkunut jo ajat sitten, mutta Harrin tavarat ovat yhä talossa ja miestä mitä ilmeisimmin yritetään saada palaamaan sinne, mikäli hänen terveytensä sen kestää. Tuottaja Mikko Räisänen kertoi Harrin tilasta, että hänellä ei ole akuuttia hätää ja hän on edelleen sairaalahoidossa. Harrin tilasta tiedotetaan myöhemmin lisää.

Onko sitten oikein, että Harri voi palata takaisin taloon, vaikka sääntöjen aikaraja oli ja meni? Tulkinta riippunee nyt Harrin sairastumisen syistä. Jos spekulaatiot Harrin verenmyrkytyksestä, joka olisi tullut perjantain Duudson-temppujen korvan naulaamisesta pitävät paikkansa, on syy osittain tuotannon. Tällöin olisi reilua, terveyden niin salliessa, että Harri saisi toisen mahdollisuuden. Tällä hetkellä kaikki tapahtunut ainakin viittaa siihen, että tätä yritetään. Mielestäni tämä olisi ihan oikea ratkaisu tähän tilanteeseen.

Toivotaan kuitenkin, että Harri tervehtyy, pääsee hän takaisin taloon tai ei. Big Brotherille taas toivoisi, että jatkossa sääntörikkeisiin puututaan jämäkästi, ettei tarvitse ryhtyä rankaisutoimenpiteisiin vasta sitten, kun löysät on jo housussa.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.