Tason nostoa tv-lähetyksiin

Big Brother jäi viime kaudella monella sektorilla varsin heikoksi. Tähän sarjaan kuuluivat pääsääntöisesti myös tv-lähetykset, joiden tasoon toivoisi suunnanmuutosta muiden parannusten ohella.

Puhtain paperein viime kaudesta selvisi vain Janne Katajan juontama BB Extra. Muissa lähetyksissä jäi enemmän tai vähemmän toivomisen varaa. Kaikkein suurin pettymys oli kauden finaalilähetys, josta ei paljon positiivisia seikkoja löytynyt.

Mitä muutosta sitten tälle kaudelle? Aloitetaan hyvistä asioista. Toivottavasti Extra jatkaa sillä tiellä, millä viime vuonna aloitti. Nythän on tiedotettu, että Extra tulee hieman uudistumaan ja saa uuden vahvistuksen, tuottaja-käsikirjoittaja Niina Lahtisen, joka korvaa entisen tuottajan Jupe Tuomolan. Lupauksia on annettu reaaliaikaisuudesta, BB-uutisista ja sketseistä. Kaksi ensinmainittua kuulostaa hyvältä, viimeksimainittu ei.

Sketsit ovat hyviä, jos niitä osaa tehdä. Valitettavasti Jannen käsissä idea ei kuulosta hyvältä. Niina on katsomaton kortti, joten siitä ei voi sanoa vielä mitään. Toivottavasti sisältöuudistukset piristävät Extraa ja ruudussa nähtäisiin vähemmän turhia ja BB:stä kiinnostumattomia julkkiksia. Ehkä äänestysohjeitakaan ei tarvitsisi kerrata niin usein, vaikka tässä jo mentiin viime syksynä parempaan suuntaan. Luultavasti myös suorat taloyhteydet jatkuvat, joka oli myös hyvä asia viime vuodelta.

Päälähetyksiin ja Talk Show'hun petrausta

Sitten niihin huonompiin asioihin. Päälähetysten linja oli tasaisen varmaa, suorastaan kaavamaista. Normaalina päivänä, jolloin ei kovin paljoa tapahtunut, tämä toimi, jossa päivän tapahtumia esitettiin tasaisesti. Mutta sitten mentiin metsään, kun oli esimerkiksi bileitä, jolloin näille jätettiin turhan vähän ruutuaikaa. Tällöin useita tunteja kestäneet bileet jäivät 10-15 minuutin lähetysajalle, jolloin paljon hyviä juttuja jäi ohjelmasta pois. Vähemmän kaavamaisuutta silloin, kun tapahtuu, kiitos.

Muuten päälähetyksissä ei ollut hirveästi valittamista. Päiväkirjahuonekohtauksissa tuotanto on onnistunut aika hyvin, tähtenään pääohjaaja Kim "Jumalan ruoska" Sainio. Sainio on ehdoton ykkönen Big Brotherina, kun hän tenttaa asukkaita pk-huoneessa. Näitä hulvattomuuksia ehdottomasti lisää!

Ensimmäistä kauttaan Talk Show'n juontajana toiminut Vappu Pimiä onnistui juonnoissaan kohtuullisesti, vaikka vappumaista sähläystä mahtuikin mukaan. Sisällössä oli kuitenkin enemmän parantamisen varaa. Tärkeimpänä pointtina haluaisin väliaikatiedotteet häätöäänestyksen kulusta pois. Tämä toisi hyvän jännityselementin, kuka häädetään, eikä äänestystulokseen voisi niin helposti vaikuttaa tietyllä tapaa äänestämällä, kun äänestystilanne ei olisi tiedossa.

Lisäksi parempia klippejä kaivataan täyttämään Talk Show'n lähetysaikaa. Liian vähän onnistuneita klippejä nähtiin viime vuonna. Etenkin pitäisi panostaa häädettäville asukkaille näytettäviin klippeihin. Nämä ovat olleet kohtuullisen heikkoja esityksiä kaikkina BB-vuosina. Saataisiinko tähän muutos vihdoin ja viimein? Häädettävälle asukkaalle tehtävät kysymykset parantuivat viime vuoteen, mutta näissä voisi kysellä myös mukavia asioita, eikä keskittyä pelkästään negatiivisiin asioihin ja noloihin hetkiin.

Finaalilähetys on oma lukunsa, enkä nyt siihen paljon kiinnitä huomiota, koska kausikaan ei vielä ole edes alkanut. Sen verran kuitenkin totean, että selvästi parempi finaali on tänä vuonna saatava lähtien siitä, ettei väliaikatietoja äänestyksen kulusta kerrota. Myöskin asukkaat pitää ottaa ulos yksitellen ja tehdä heille kunnon haastattelut ja näyttää heille hyvät klipit elämästään BB-talossa. Palataan kuitenkin finaaliin tarkemmin, kun sen aika on.

Toivottavasti tuotanto on ottanut opikseen viime vuoden lähetyksistä kuin kaikesta muustakin BB:hen liittyvästä. Fanit odottavat selkeästi parempaa kautta tänä vuonna tai muuten BB:n jatkuvuus ja uskottavuus Suomessa on vaarassa. Jo ensimmäiset viikot näyttävät, onko edistystä tapahtunut. Toivottavasti.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.