Taas on tullut pakollisen kausittaisen valitusvirren aika. Kausi on kovaa vauhtia lässähtämässä kaikkien aikojen heikoimmaksi Suomen BB-kaudeksi.
Vaikka joka vuosi on ollut jotain valitettavaa, tänä vuonna sitä tuntuu olevan todella paljon. Kohtuullisen alun ja uusvanhojen asukkaiden tuoman sysäyksen jälkeen kausi on mennyt lähestulkoon yhtä alamäkeä.
Asukasvalinnat ovat osoittautumassa poikkeuksellisen tylsiksi, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Näitä poikkeuksia näyttävät olevan Elisabetin, Sadun ja Marikan lisäksi vain uusvanhat Niko N. ja Nino. Muut ovat kohtuullisen tasaista massaa. Sitten tulevat nämä todelliset tapetit, eli Habib, Riikka ja Ellinoora, joilla ei tunnu olevan paljoakaan annettavaa taloon. Nämä siis talossa tällä hetkellä olevista. Värikkäitähän on taas heitetty urakalla ulos talosta, valitettavasti.
Toinen valituksen aihe on talon tylsyys. Talossa ei nykyään tehdä viikkotehtävien ulkopuolella enää mitään. Ei päivätehtäviä, ei bileitä, ei mitään. Viikkotehtävätkin ovat vain minitehtävistä koostuvia rykäyksiä, joten niidenkin välillä vain makoillaan sohvilla.
Asukkaita on hyvä piinata, ettei tule bileitä, etenkin, kun viikkotehtävissä on epäonnistuttu. Tilalle pitäisi kuitenkin kehittää jotakin, jos asukkaat eivät ole ansainneet tuotannon mielestä bileitä. Nykyään illan kohokohta on se, kun tulee paristojenvaihtokuulutus ja pian sen jälkeen pääsee nukkumaan. Loistavaa työtä, tuotanto!
Yhteisiä bileitä porukalla ei ole ollut yli puoleentoista viikkoon. Viime viikon tiistaisten Riikan syntymäpäivien jälkeen vain osa porukasta on päässyt juhlimaan jotenkin. Onko tuotannolta rahat loppu, vai miksei kunnon bileitä voida järjestään esim. viikonloppuna. Katsojilla ja asukkailla olisi hauskaa ja, kun tunnelmat ovat kiristyneet talossa, alkoholi toisi varmasti mielenkiintoisia tilanteita bileiden aikana. Se olisi sitä draamaa...
Lisää mussutettavaa. Voihan Pönttö, olet väärässä paikassa. Ei, sinua ei häädetä, mutta et vain ole luontevassa paikassa. Asukkaat eivät tule yllättäen Pöntön luo, jolloin se voisi todella yllättää Pöntön uhrin. Kuka nyt viileässä syyssäässä tulisi yksin hiippailemaan pihalle ilman mitään syytä. Eihän talossa ole edes tupakkaa, kun sitä ei pysty ostamaan, eikä BB sitä anna. Tupakkapaikalta Pönttö voisi saada jonkun nakitettua. Kuvaavaa oli, että BB joutui käskemään päiväkirjahuoneessa Villen perjantain lauantain välisenä yönä ulos, jotta Ville kuulisi, mitä Pöntöllä on sanottavaa.
Mitä sitten tulee BB-ohjelmiin, ei niissäkään taso nouse kovin korkealle. Paras ohjelma on BB Extra, joka alun pienen hapuilun jälkeen on noussut hyvälle tasolle Extraksi. Mikä tärkeintä, ohjelmalla on kelvollinen juontaja sitten Janne Katajan ja Elina Viitanen hakkaa myös Talk Show -juontaja Susanna Laineen lähes 6-0. Vieraiden taso vaihtelee surkeista loistaviin, mutta muu sisältö on ihan OK-luokkaa.
Suurimmat ongelmat ovat Talk Show'ssa, joka on yhtä äänestysohjetta ja äänestystilanteen kertaamista. Mitä nyt välillä katsellaan joitain klippejä ja kysytään asukkailta huonoja kysymyksiä. Talkissa kävi juuri niin kuin ennen kauden alkua kirjoittamassani kolumnissa (18.8.2010) pelkäsin. Siihen ei tosin tarvinnut olla mikään Einstein.
Odotin Susannaa suurin toivein Vappu Pimiän jälkeen, mutta neljän Talk Show'n jälkeen alkaa usko loppua. Ei lähes ollenkaan karismaa ja uskottavuutta, eikä juuri minkäänlaista improvisointikykyä. Taloyhteydet ovat kökköjä, eikä asukkaista saada parasta irti. Häätöhaastattelut ovat oma lukunsa. Ne ovat huonoja ja siihen tosin vaikuttaa naurettavan lyhyt aika, joka ei kuitenkaan ole Susannan vika. Vika löytyy Talkin käsikirjoituksesta, joka on ihan takapuolesta.
BB-Pääohjelmakaan ei pääse puhtain paperein. Laatu on mielestäni huonontunut viime kausista, eikä koosteiden punaista lankaa aina tunnu löytyvän. Sentään alkukauden äänestysklippisekoiluista on menty hieman eteenpäin, mutta ei se sisältöä paljon pelasta. Tietysti editoijilla on joka päivä haaste saada ohjelma näyttämään edes vähän mielenkiintoiseksi, kun talossa ei mitään tapahdu.
Tästä ei voi kuin parantaa tai tämä kausi jää Suomen BB:n viimeiseksi. Viime aikojen heikko vaihe on jo näkynyt katsojaluvuissa ja Ilta-Sanomien mukaan pahimmillaan pudotusta viime kauteen on ollut noin 150 000 katsojaa. Se tuntuu jo BB:n kokoluokassa, jossa Pääohjelmilla on ollut 300 000 - 400 000 katsojaa ja Talk Show'lla 500 000 - 600 000 katsojaa. Ainoastaan BB Extra on pitänyt päänsä pinnalla ja kerännyt jopa yli 200 000:n katsojalukuja tällä kaudella, mikä on Extraksi mainio.
Extroilla vaan ei kautta pelasteta. Pitäisi tehdä radikaaleja muutoksia käsikirjoitukseen, jonka mukaan nyt eletään. Taloon pitää saada mielenkiintoisia tapahtumia. Kysykää katsojilta, kopioikaa muista BB:stä. Ihan mitä tahansa - jotain on tapahduttava ja pian! Samalla voisi Talk Show'n uusia ihan täysin käsikirjoitukseltaan ja samalla ohjaaja-käsikirjoittaja Sami Aaltonen voisi kipaista vaikka Ikeasta hakemaan studioon pöydän, tuolin ja sohvan häätöhaastatteluita varten.
Kaudesta on nyt noin kolmasosa lusittu ja kaksi kolmasosaa jäljellä. Pelottaa, miten sitä jaksaa kauden loppuun, jos sama meno jatkuu. Eihän se voi olla enää pitkään mahdollista?