Juonittelua ja kaksinaamaisuutta

Juonittelun sallimisen myötä on kaudesta muodostumassa varsin ikävä ja kahtiajakautunut. Tämän ovat huomanneet asukkaat ja katsojat. Lisäksi tällä kaudella puhutaan paljon selän takana pahaa, mutta päin naamaa puhutaan mukavia.

Pahin juonitteluklikki on Salarin, Benin, Amandan ja Veeran muodostama "Limaklikki", joka on salassa muilta sopinut keskenänsä, miten nimeävät muita asukkaita. Paitsi, että nelikko sopii nimeämisistä, he myös puhuvat paljon pahaa toisten selän takana.

Mikä pahinta, pahan puhumisen kohteille "Limaklikkiläiset" ovat mielin kielin ja nuolevat heidän takapuoltaan. Juonittelivat puhuvat pokkana kohteilleen, etteivät ole puhuneet pahaa toisista ja väittävät kohdettaan jopa hyväksi tyypiksi. Sitten mennään taas oman klikin kanssa sivuun puhumaan sontaa. Yksi tällainen esimerkki oli Salarin keskustelu Suvin kanssa Suvista tiistain karavaanaribileissä.

Onneksi muut asukkaat ovat alkaneet heräämään tilanteeseen ja erityisesti Benin kohdalla monen asukkaan hälytyskellot ovat alkaneet soimaan. Ainakin Sebastian, Janica ja Terhi ovat havainneet, ettei Ben olekaan välttämättä se kiltti kultapoika.

Silti, ketkä todella juonittelevat, eivät ole muille asukkaille täysin selvillä. Esimerkiksi "Limaklikin" primus motoria, Salaria, on asukkaiden keskuudessa suosikki sinänsä hauskoilla jutuilla ja tempauksillaan, eikä hänen raivonpuuskansa sillä tavalla ärsytä. Salarin juonittelupuoli on jäänyt täysin pimentoon muilta hyvän esittämisen alle mm. sen suhteen, että kukaan muka juonittelisi talossa.

Tämän viikon perusteella muut asukkaat pitävät kaikkia pareja liittoutuneina keskenään, mikä ei pidä paikkaansa. Ainoastaan "Limaklikin" parit Ben ja Amanda sekä Salar ja Veera ovat sopineet nimeämisistä, mutta eivät esimerkiksi Mikael ja Annika. Tämä myös näkyi viidennen viikon nimeämisissä. Muut asukkaat ovat hajoittamassa pareista juuri viimeksi mainittua, vaikka se pitäisi aloittaa noista muista, pahemmista pelureista.

Jännä nähdä, mihin juonittelu kehittyy kauden edetessä. Vaikka "Limaklikki" on sopinut nimeämisistä, ei heidän toimintansa päiväkirjahuoneessa ole kuitenkaan ollut yhtenäistä. Ben on sooloillut kolmannen ja neljännen viikon nimeämisissä ja Salar viidennellä viikolla. Lisäksi Amandassa on nähtävissä murtumisen merkkejä juonittelun suhteen ja lähiviikot näyttävät, pystyykö Salar pitämään jenginsä kasassa.

Parasta olisi, jos Ben häädettäisiin nyt ulos talosta. Talon dynamiikalle sillä olisi todella suuri merkitys parempaan suuntaan. Ehkä Benin putoaminen saisi juonittelijat miettimään, onko heidän toiminnassaan mitään järkeä ja miltä se näyttää ulospäin. Paniikki "Limaklikin" joukoissa olisi varma ja suoran lähetyksen jälkeen olisi pesässä hätäkokouksen paikka. Jo nimeämisten jälkeen siellä pidettiin pientä kriisikokousta.

En todellakaan pidä juonittelusta ja siihen osallistuneista. Valitettavasti juonittelijoita on vaikea saada ulos, koska he esiintyvät talossa varsin kaksinaamaisesti. Kaiken lisäksi suuren yleisön on vaikea saada kuvaa juonittelijoista, koska pahimpia tapauksia ei jostain syystä näytetä koosteissa. Esimerkiksi Salaria pidetään hauskana tyyppinä, joka vain aiheuttaa tapahtumia talossa. Kuitenkin 24/7-katsojille totuus on hieman toisenlainen.

En pidätä hengitystäni Benin häädön osalta, mutta olisin siihen hyvin tyytyväinen. Uskon kuitenkin, että kukaan juonittelijoista ei tule voittamaan tätä kautta. Se olisi suuri vääryys. Täysin päinvastaista toimintaa talossa tehnyt Sebastian on suurimpia voittajasuosikkeja ja on juonittelijoiden hampaissa. Tätä menoa juonittelijat pelaavat täysin Sebastianin pussiin, enkä pistäisi pahakseni, jos Sebastian voittaisi BB:n tänä vuonna.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.