Kommentti: Jenni oli turvallinen valinta juontajaksi - häätölähetys tarvitsee jotain koukkua

Jenni Poikeluksen valinta Big Brotherin uudeksi juontajaksi oli samalla yllättävä, mutta ei kuitenkaan. Tuotanto halusi pelata varman päälle  ja valita juontajaksi tutun nimen, jolla on kokemusta monenlaisista tuotannoista televisiossa ja radiossa.

Syksyn aikana Big Brotherin juontajasta käytiin jonkin verran spekulaatiota, vaikka se ei lähellekään ollut sitä, mitä kesällä käytiin TTK-juontajan kohdalla. Muutamia nimiä pyöri julkisuudessa, mm. Niko Saarinen ja Mia "Millu" Haataja. Lopulta valinnaksi kohdistui Jenni Poikelus, jota ei spekulaatioissa mainittu. Tästä syystä Jennin valinta oli yllätys, mutta tarkemmin ajatellen ei sittenkään.

Jennin valinta oli ymmärrettävä tuotannon kannalta. Hän on tunnettu kasvo, joka on kerännyt viime vuosia kannuksia isoistakin tuotannoista. Tunnetuimpana varmaankin kolme kautta TV1:n Hengaillaan-ohjelmassa ja tänä vuonna flopanneessa MTV3:n Thank God sä tulit -ohjelmassa. Näkyvyys eri ohjelmissa Jennin kohdalla on kasvanut, mutta vielä ei ehkä olla siinä pisteessä, että on ns. "joka ohjelmassa".

Omasta mielestäni Jennin valinta on hyvä, sillä pahempaankin olisi voitu päätyä. Mia Haataja olisi ollut täydellisen katsomaton kortti, vaikka hänellä on kokemusta jo radiosta ja BB-asukkaana. Vaikka perinne radiojuontajan palkkaamisesta BB:hen jatkuu Jennin myötä, muilta osin päädyttiin kokemukseen. Hyvä asia on myös, että kiinnostusta Big Brotheriin löytyy jo aikoinaan Subtv:llä näytetyistä Britti-kausista lähtien, ettei palkattu juontajaksi henkilö, joka on vain töissä.

Niko Saarinen olisi puolestaan ollut liian tuttu, sillä hän on mukana niin monessa MTV-tuotannossa tällä hetkellä. Yliannostuksen riski olisi ollut ilmeinen ja muutenkin hän olisi ollut ehkä liian paljon mielipiteitä jakava persoona. Toisaalta räiskyvän BB-historian Niko olisi ollut mielenkiintoinen tapaus hänen oltuaan BB-talossa asukkaana kolme eri kertaa (2008, 2010 ja 2013). BB:n kokemusasiantuntijaksi Nikoa voi hyvällä syyllä kutsua.

Palataan takaisin Jenniin. Juontajana häneen voi luottaa, takuuvarmaa työtä luvassa, kunhan jättäisi hassuttelut, puujalat ja sketsit vähemmälle. On myös muistettava, että hänet nähdään ruudussa vain kerran viikossa, joten rooli ei ole iso. Big Brotherissa asukkaat ja 24/7 ovat kuitenkin pääroolissa.

Häätölähetykset haaste tuotannolle

Mielenkiintoista nähdä, millainen häätölähetyskonsepti tulevalla kaudella nähdään. Häätölähetys on tuotannolle ilmeisesti pienoinen ongelma, sillä lähetyksessä on paljon kertausta kuluneesta viikosta. Lähetyksessä ei siis ole paljon uutta sisältöä, joten se ei välttämättä katsojia enää kiinnosta. Häätölähetyksiin on siis rakennettava muitakin koukkuja kuin pelkkä häätö, jotta katsottaisiin koko lähetys. Häätölähetysten ongelman on nostanut esiin yksi Nelosen kausien BB-käsikirjoittajista Niku Hooli Avun Viihde ja media -podcastissaan.

Kun kerran häätölähetys on viikon ainoa suora tv-lähetys Big Brotherissa näillä näkymin, toivoisin ainakin kunnollista häätöhaastattelua häädetylle asukkaalle. Seuraavana päivänä ei luultavasti ole mitään BB Extran kaltaista ohjelmaa, jossa häädettyä kuultaisiin lisää. Uskon kuitenkin, että seuraavana päivänä häädettyä kuullaan myös MTV:n kanavissa, mutta Katsomon puolella.

Tuodaanko häätölähetykseen esimerkiksi julkkishaastatteluja kuten Extrassa tai artistivieraita kuten kaudella 2005? Jotain aktiviteettia taloon voisi tuoda suorien lähetysten aikana, enkä tarkoita normaaleja taloyhteyksiä. Joinakin vuosina on toteutettu tehtäviä asukkaille, mutta tässä on rajoitteena rajallinen lähetysaika. Kovin massiivisia tehtäviä ei sunnuntaisin voida siis antaa. Jää nähtäväksi, mitä häätölähetyksille on keksitty.

Se on jo varmaa, että uusi vuosi menee Big Brotherin merkeissä. Koko syksyn on puhuttanut poikkeuksellinen aikataulu BB:lle, kun heti joulun jälkeen startataan. Imaiseeko BB katsojat mukaansa vuodenvaihteen välipäivinä ja jos ei, niin tulevatko he mukaan vielä, kun arki jatkuu tammikuussa? Talvi-BB on haaste monellakin tapaa.

Lue myös:
Uusi Big Brotherin juontaja on Jenni Poikelus - BB-kausi käynnistyy 27. joulukuuta (16.10.2026)
Big Brother starttaa 27. joulukuuta MTV:llä - tämä uudesta kaudesta tiedetään tällä hetkellä (16.10.2026)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.