Suomen Big Brotheria ei siis nähdä tänä vuonna. Ainakin vuoden tauko tekee BB:lle hyvää, ellei sitten koko formaatin kuoppaamisesta Suomessa.
Pitkään Big Brotheria Suomessa seuranneena otan tauon tyytyväisenä vastaan, sillä viimeiset vuodet olivat aika surkeaa katseltavaa. Big Brother oli viimeisinä kausinaan sekoitus huonoja tehtäviä, tylsyyttä, runsasta riitelyä ja tuotannon vahvasti ruokkimia romansseja.
Negatiivisuuden ilmapiiri vaivasi koko tuotantoa ja sitä ruokittiin kaikin mahdollisin keinoin. Vaikutti siltä, että tuotannolla ei ollut muita ideoita tehdä mielestään hyvää tosi-tv:tä. Kun pääosa tehtävistä oli toteutukseltaan onnettomia, tuotiin sisältöä lisäämällä asukkaiden välisiä ristiriitoja ja toisaalta luoda romansseja asukkaiden välille.
Ideat olivat totaalisesti loppu ja lopulta katsojat kyllästyivät tähän, joka näkyi putoavina katsojalukuina. Talousvaikeuksissa oleva MTV teki tästä johtopäätökset ja pisti Big Brotherin hyllylle ja uutta kautta saadaan odottaa ainakin ensi vuoden puolelle. Aika näyttää, onko Big Brotherilla vielä tulevaisuutta Suomessa.
Jos seuraava kausi vielä BB:stä nähdään, kootaan sen ympärille todennäköisesti uusi tuotantoryhmä. Siinä voi olla vielä uusi mahdollisuus Big Brotherille ja saada formaatti alkukausiensa kukoistukseen. Jo nyt on huhuttu, että Big Brother palaisi 2016 uudella julkkiskaudella, mutta tästä ei ole vielä mitään faktaa. On muistettava, että edes seuraava kausi ei ole mitenkään varma.
Paluun edellytykset ovat ehdottomasti siinä, että se tehdään tosissaan ja panostetaan asukasvalintoihin ja tehtäviin, eikä täysin uusi BB-talokaan haittaisi. Turha tehdä tuotantoa puolivaloin, sillä silloin nekin rahat voi suunnata järkevämpään toimintaan, jos kerran siitä on pulaa.