Tänään Big Brother -talo täyttyy kolmatta kertaa Suomessa, kun sarjan kolmas tuotantokausi käynnistyy. Illalla nähdään, ketkä saavat olla uudistuneen talon ensimmäiset asukkaat. Illan aikana selviää myös, kuka selvisi taloon videorekryn kautta.
Todennäköisesti ensimmäinen asukas saapuu BB-talolle klo 19-21:n välillä. Aikaa ei ole virallistettu Subtv:n puolelta, mutta koska kickoffiin lippuja voittaneille on ilmoitettu tapahtuman alkavat klo 18.30, tuo arvio on hyvin lähellä totuutta. Luultavasti tälläkin kertaa kausi aloitetaan 12 asukkaalla, joita täydennetään kauden mittaan, jos häätötahti on viikko ja asukas. Vielä ei ole tietoa siitä, onko ensi sunnuntaina häätöä ollenkaan.
BB-taloon saatiin muutosta tälle kaudelle, mutta kysymys kuuluu kuinka paljon? Iltalehden (28.8.2007) tv-liitteen tietojen mukaan talon pohjaratkaisua ei ole paljoa muutettu, mutta sisustus on kokenut suuren muutoksen. Tämäkin selviää illan aikana, millainen talo todellisuudessa onkaan.
Uusiin asukkaisiin voi tutustua tuoreeltaan 24/7-lähetyksissä netissä ja kaapelissa ja sen lisäksi asukkaiden tiedot päivitetään nopeasti uudistuneille Subin BB-nettisivuilta. Täältä Jalmis-sivuilta asukkaat päivitetään mahdollisimman nopeasti asukkaat-osioon, mutta todennäköisesti siihen menee pari päivää. Pyrimme kuitenkin kertomaan asukkaista jotain uutisosiossamme jo tämän illan ja ensi yön aikana.