Kahdeksas viikkotehtävä on ihan UFO

Martinan lähdön jälkeen asukkaat eivät ehtineet hengähtää minuuttiakaan, kun asukkaat joutuivat uuden viikkotehtävän kimppuun. Asukkaita odotti sananmukaisesti UFO viikkotehtävä, sillä ulkoavaruuden asukkaat olivat kaapanneet itse Big Brotherin!

Päästyään terassilta sisään, alkoi pihan kaiuttimista kuulumaan lähestyvän helikopterin ääniä. Mentyään sisälle, valot alkoivat vilkkua, oudot äänet kuulumaan ja telkkarissa näkyi lumisadetta. Etenkin tytöt olivat peloissaan ja kirkunalla ei ollut mitään rajoja. Pahiten outoihin ilmiöihin reagoivat Tiina ja Suvi.

Hetken oltuaan oudossa ääni- ja valoympäristössä, asukkaat saivat kuulutuksen, jossa ulkoavaruuden asukkaat ilmoittivat kaapanneensa Big Brotherin. Ulkoavaruuden asukkaat toimittivat BB-taloon postia, jossa ilmoitettiin, että BB-asukkaiden on pelastettava Big Brother pitämällä ulkoavaruuden asukkaat tyytyväisinä. Lopuksi heidän on perusteltava, miksi he haluavat BB:n takaisin.

Kun vedonlyöntiprosenttia alettiin päättämään, siitä tuli kiihkeä keskustelu. Innokkaimmin tehtävään suhtautui Piia, joka oli ehdottomasti 99 %:n kannalla, niin kuin myös suurin osa muista asukkaista. Pienempään prosenttiin olivat taipuvaisia Tiina, Suvi ja Kadi. Lopulta yhteisymmärrys löytyi ja Farbod sai tehtäväkseen ilmoittaa 99:n vedonlyöntiprosentin BB:n kaapanneille ulkoavaruuden asukkaille.

Lue kahdeksannen viikkotehtävän tehtävänanto BB:n nettisivuilta

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.