Rankkasade iski BB-talolle

Luultavasti maailmanhistorian ensimmäinen tekstiviestillä "tilattava" rankkasade on iskenyt Big Brother -talolle tänä iltana, kun Subtv:n Käytä valtaasi -äänestys ratkesi. Asukkaille tuli kiire kesken julkkispelin, kun BB-talon pihalle satoi noin 11 000 litraa vettä.

Käytä valtaasi -äänestys pantiin täytäntöön tiistain BB Extra -lähetyksessä n. klo 19.15. Asukkaat säntäsivät välittömästi pihalla olevan katoksen alle, jonka jälkeen he huomasivat alkaa keräämään sateeseen jääneitä tavaroita. Osan tavaroista ja polttopuista he saivat katokseen, mutta sinne jäi vielä mm. Maxinen molemmat takit ja ainakin osa tupakoista.

Sateen vuoksi heidän nuotionsa sammui ja sinne tuli vettä noin viiden sentin verran. Vettä tuli kaikkiaan kolmeen eri otteeseen noin vartin sisään. Kadi käytti vettä hyväkseen naamansa pesuun, mutta yhden tärkeän asian he unohtivat. Asukkaat eivät keränneet esim. ämpäreihin tullutta makeaa vettä talteen. Heillä on rajoitetusti vettä kanistereissa torstaihin asti noin 2,5 litraa asukasta kohden.

Asukkaiden reaktiot olivat varsin rauhalliset, vaikka Maxine hieman valittikin takeistaan ja tupakoistaan. Asukkaat olivat vielä hetki rankkasateen jälkeen epäluuloisia ja tarkkailivat BB-talon muurien yläpuolelle, josko vettä tulisi vielä lisää.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.