BB-talo muutti uuteen paikkaan

Kuudennen kauden suurimpia uudistuksia on uusi BB-talo aivan uudessa paikassa. Kivenlahti sai jäädä, kun uusi talo alkoi nousta Kilossa sijaitsevaan teollisuushalliin.

Viisi kautta BB-talo sijaitsi teollisuushallissa Espoon Kivenlahdessa, mutta viime keväänä BB-tuotanto ilmoitti, että talo vaihtaa paikkaa. BB-talon kotipaikkakuntana pysyy edelleen Espoo, mutta kaupunginosaksi vaihtuu Kilo. Myös uusi talo rakennettiin teollisuushallin sisään, johon tulee itse talon lisäksi myös tilat tekniikalle ja Talk Show -studiolle.

Mitään suurta kokonaiskuvaa, millainen talosta tulee, ei ole, mutta jotain tietoa on jo julkisuudessa. Alkukesästä BB-nettisivuilla julkaistiin kuvamateriaalia rakennusvaiheessa olevasta talosta ja kerrottiin, että talon pinta-ala on noin 250 neliömetriä. Talon sisustussuunnittelijana toimiva Minna Haapakoski kertoi BB-nettisivuilla talosta tulevan loft-tyylinen, jota voisi kuvailla kotoisaksi, lämpimäksi, tyylikkääksi ja raikkaaksi.

Heinäkuun lopussa Ilta-Sanomat julkaisi kaksi kuvaa rakenteilla olevan talon pihasta. Etenkin ilmakuvasta oli nähtävissä, että pihasta tulee aika pieni, jos se jää kuvassa näkyvään muotoon. Piha-alue oli rajattu telineiden päällä olevillä umpinaisilla konteilla. Kuitenkin, saamiemme tietojen mukaan myös tämän vuoden BB:ssä on käytössä ns. tehtäväpiha, jolloin asukkaiden käytössä oleva piha-alue laajenee Big Brotherin niin halutessa.

Videokuvaa BB-talon työmaasta saatiin innokkaan BB-fanin toimesta heinäkuun lopussa, kun Youtubeen ilmestyi video teollisuusalueen verkkoaitojen takaa. Juuri mitään konkreettista ei video tarjonnut, muuta kuin sen, miltä pihaa reunustavat kontit näyttävät ulkopuolelta maantasalta.

Miltä talo näyttää sisältä käsin, ei ole vielä juuri mitään tietoa. Kilpaileva iltapäivälehti Iltalehti julkaisi muutama päivä sitten kaksi kuvaa ja BB-tuottaja Mikko Räisäsen haastattelun. Räisänen toteaa haastattelussa, että uudessakin talossa on säilytetty jotain vanhaa. Aiemmissa IS:n kuvissa oli havaittavissa, että pihalle oli tuotu kahdelta edelliskaudelta tuttu sauna. Tuoreemmassa IL:n jutussa kuvaa oli pihan rakennustöistä sekä tyhjästä hallista, jonne rakennetaan Talk Show -studio.

Lopullisessa kuosissaan BB-talo nähdään Kickoff-iltana, kun uudet asukkaat muuttavat taloon. Heti tiistaina 24. elokuuta sen näkevät 24/7-palvelun tilaajat netissä ja kaapelissa. Subin katsojat joutuvat odottamaan vuorokauden, kun jälkilähetys Kickoffista esitetään kanavalla keskiviikkona 25. elokuuta klo 21.00 alkaen.

Uuden BB-talon rakennusvaiheesta nähdään dokumentti Subilla lauantaina 28. elokuuta klo 19.30 alkaen. Ohjelma uusitaan sunnuntaian 29. elokuuta klo 11.00.

Lue lisää muualta netissä:
Uusi Big Brother -talo nousee Espooseen (BB-nettisivut 30.6.2010)
Salainen Big Brother -talo löytyi - katso kuvat! (Ilta-Sanomat 30.7.2010)
"Heti ryskyy" Tällainen on uusi Big Brother Iltalehti 11.8.2010)
Fanin kuvaama video BB-talon liepeiltä (Youtube 31.7.2010)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.