Big Brother 2014 on käynnistynyt - BB-talo jaettu Kartanoon ja Kellariin!

Suomen kymmenes Big Brotherin kymmenes kausi käynnistyi sunnuntaina. Kausi käynnistyi kahtiajakoisissa tunnelmissa, sillä tänä vuonna BB-talo on jaettu kahtia, Kartanoon ja Kellariin.

BB-talo sai sunnuntai-iltana 17 uutta asukasta, kun Big Brother 2014 käynnistyi. Tämän vuoden BB-talo on täysin uudistunut, koska talo on jaettu kahtia. Asukkaat on jaettu Kartanon ja Kellarin asukkaisiin. Kartanon parempiin oloihin muutti yhdeksän asukasta ja Kellarin karuihin oloihin kahdeksan asukasta.

Mari Sainion ja Sauli Koskisen juontamassa Big Brother 2014 Kickoffissa esiteltiin aluksi uusi BB-talo. Talo on tänä vuonna siis jaettu kahtia. Kartanon tilat sijaitsevat vanhan BB-talon olohuoneessa, jossa asukkaat voivat elää herroiksi. Kellarin puoli sijaitsee entisessä lisähuoneessa, jossa on mm. pieni keittiö, sängyt ja jotain pientä aktiviteettia. Ulos huoneestaan Kellarin väki pääsevät talon halki rakennettua häkein aidattua käytävää pitkin. Kartanon puolelta löytyvät kaikki mukavuudet.

Ensimmäisenä BB-talon korkkasi 59-vuotias Tommy, joka joutui heti Kellarin puolelle. Alkuun ovi kävikin tiuhemmin Kellarin puolelle, sillä ensimmäisestä kymmenestä asukkaasta peräti seitsemän meni Kellarin puolelle. Toisena taloon tullut Anna joutui myös kellariin, mutta hänen jälkeensä tullut Dani sai suunnata ensimmäisenä Kartanoon. Danin jälkeen Nimosta, Jarnosta ja Jonnasta tuli Kellarin asukkaita. Ensimmäinen nainen Kartanoon saatiin vasta 14. asukkaasta, kun Jenna muutti BB-taloon.

Tämän kauden erikoisuuksiin kuuluu myös äiti-poika-pari, jotka asuvat yhtä aikaa BB-talossa, tosin ainakin aluksi eri puolilla. Yhdeksäntenä ja kymmenentena asukkaina tulleet Tuulikki ja Markku ovat äiti ja poika. Kaksikosta taloon ensin sai mennä Tuulikki, joka joutui Kellariin. Markku-poika sai mennä Kartanon puolelle.

Äiti-poika-pari ei ollut tämän kauden ainoa erikoisuus. Taloon asteli myös Joonas, joka on lyhytkasvuinen. Joonas on 20-vuotias, mutta näyttää pikkupojalta. Kartanon puolelle asteltuaan sinne jo saapunut Joni kyseli heti Joonaksen ikää ja epäili tämän täysi-ikäisyyttä.

Kahtiajaettu talo herätti ihmetystä ja asukkaat miettivät, mitä toisella puolella on. Asukkaat valikoituivat Kartanon tai Kellarin asukkaiksi avaimilla, jotka asukkaat itse saivat valita kulhosta BB-studiosta. Avaimet olivat samannäköisiä elektronisia avaimia, joilla avautui sähkölukko joko Kartanon tai Kellarin puolelle.

BB-talo täyttyi kahden tunnin Kickoffin aikana tasaiseen tahtiin. Viimeisenä taloon asteli Big Brotherin asukashaun lisähaussa katsojien toimesta valittu Anne. Anne ei voinut enää valita avainta itselleen, sillä hänen saapuessaan studioon oli avaimia jäljellä enää yksi. Niinpä Annen oli tyydyttävä siihen. Hänen onnekseen avain sopi Kartanon oven lukkoon, siispä hänestä tuli Kartanon yhdeksäs ja koko BB-talon 17. asukas.

Uusien BB-talon asukkaiden ensimmäinen ilta käynnistyi rauhallisesti toisiinsa tutustuen. Tutustuminen pääsi tosin alkuun vain toisen puolen asukkaiden kanssa, sillä Markkua ja Tuulikkia lukuun ottamatta muut asukkaat eivät aluksi nähneet toisiaan. Noin tunti Kickoffin päättymisen jälkeen Kellari päästettiin ulos huoneestaan ja kaikki asukkaat pääsivät tutustumaan toisiinsa. Illan kulku on vielä epäselvä, mutta ainakin Kellarin asukkaat tulevat tänä iltana saamaan yllätyspaketin, jonka he voittivat Katsojan valinta -äänestyksessä netissä.

Tänä vuonna Big Brotherin voitosta saa suurimman voittopotin, mitä realityohjelmasta Suomessa on ikinä saanut, 100 000 euroa. Big Brother 2014 kestää 12 viikkoa.

Kartanon asukkaat: Dani, Joni, Markku, Joonas, Jonathan, Jenna, Jussi, Andte ja Anne.

Kellarin asukkaat: Tommy, Anna, Nimo, Jarno, Jonna, Tuija, Tuulikki ja Armi.

Tässä ovat Big Brother -talon asukkaat 2014!

Uusien asukkaiden profiilit

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.