Viikko 5: Sairastuminen

Harrin tie Big Brotherissa päättyi viidennellä viikolla valitettavaan sairastumiseen. Terveydentilansa vuoksi hän ei pystynyt jatkamaan BB-talossa sairaalahoidosta huolimatta.

Harri toimitettiin sairaalahoitoon verenmyrkytyksen johdosta maanantaina 22. syyskuuta, jonka jälkeen hän vietti sairaalassa 11 päivää kotiutumisen olleessa 2. lokakuuta. Sairaalahoidon jälkeen hän ehti olla ulkomaailmassa kaikkiaan neljä päivää, ennen kuin hänen jatkostaan tiedotettiin.

Maanantaina 6. lokakuuta BB-tuottaja Mikko Räisänen päätti, ettei Harrilla ole mahdollisuutta palata BB-taloon. Syyksi mainittiin, ettei hänen terveydentilansa ole riittävä paluuseen. Harri ehti viettää BB:ssä kaikkiaan 28 päivää.

BB-talosta on nyt poistunut kaikkiaan kahdeksan asukasta.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.