Asosta sitten leivottiin tämän vuoden Big Brotherin voittaja. Voitto tuli kieltämättä hieman puskista, niin sitä oli etukäteen pedattu joko Esa A:lle tai Kätlinille. Toisin kuitenkin kävi.
Suomen viidennen Big Brotherin finaali-ilta oli jännittävä ja yllätyksellinen. Äänestystilanne vaihteli ja vaikka finaalissa toitotettiin finaalin tilannetta lähes koko ajan, tällä kertaa se ei pilannut finaalia.
Aso yllätti kaikki - itsensä mukaan lukien - ja voitti 50 000 euroa. Vielä finaaliviikon alussa Aso oli altavastaajana, mutta hitaasti hiipien turkulainen nousi lopulta voittoon. Aso oli takamatkalla vielä finaalin alkaessa kolmannella sijalla. Ilmeisesti finaalissa Esa A:n ja Kätlinin fanit miinustivat kohtalokkaasti toistensa suosikkeja ja pudottivat omat suosikkinsa voittotaistelusta.
Suon täysin rinnoin Asolle voiton tämän vuoden BB:ssä. Ason tarina on BB:n yksi parhaimpia ainakin Suomessa. Alkuviikkojen inhokista nousu voittajaksi on jotain täysin poikkeuksellista. Vielä parin ensimmäisen viikon jälkeen Asolle ei pitänyt olla mitään asiaa voittoon. Näin minäkin ajattelin.
Itse asiassa ajattelin vain sitä, että olisi vain ajan kysymys, milloin Aso tulisi häädetyksi. Läheltä piti, ettei Asoa häädetty Tertun sijaan ensimmäisessä häätöäänestyksessä. Tämän jälkeen Aso ei kuitenkaan enää joutunut kovin usein häätöäänestykseen, sillä asukkaat alkoivat pitää tästä omaperäisestä nuorukaisesta. Katsojat muistivat vielä viikkoja Ason "tosimiestoilailut" ensimmäisissä bileissä taloontuloiltana.
Ason kasvu oli 14 viikon aikana huima. Asosta nähtiin herkkä ja ajatteleva puoli, joka puhui asiallisesti ja varsin fiksuja. Riitatilanteissa Aso pystyi ajattelemaan järkevästi. Useimmiten tilanteet tapahtuivat kännissä, mutta Aso onnistui rauhoittamaan tilanteen ja puhumaan järkeviä riidan osapuolille.
Toisaalta Ason toinen puoli näkyi kovalla hoilaamisella, jossa oli toiston makua. Erityisesti mieleen jäivät gay-biisi, "Lauantai-iltana", "Tuu mun vaimoksein" ja "Sinä vain". Ärsytyskäyrä alkoi kotikatsomoissa nousta viimeistään tuhannennen toiston kohdalla. Myös ajoittaiset kilahtelut näkyivät etenkin kännissä, mutta ne vähenivät loppua kohden.
Vaikka Aso selvisikin kauden aikana muutamista häätöäänestyksissä, ei häneen uskottu, eikä hän itse uskonut mahdollisuuksiinsa. Loppua kohden Aso pääsi kuitenkin oikeuksiinsa, etenkin, kun "tehotrion" muut jäsenet, Sami ja Toni, häädettiin talossa. Pitkään näytti, että "tehotrio" olisi ollut Ason kompastuskivi, mutta loppujen lopuksi Aso oli "tehotrion" viimeinen jäsen talossa - voittajana.
Onneksi olkoon Aso!