Viiltävä finaalianalyysi

Sunnuntaina se on sitten vuorossa, nimittäin BB-finaali vuosimallia 2009. Tätä on odotettu reilut kolme kuukautta ja nyt se hetki alkaa olla käsillä.

Tänä vuona Big Brotherin finaaliin tiensä ovat selvittäneet Antti, Aso, Esa A. ja Kätlin. Joukossa on kolme alkuperäisasukasta ja yksi kesken kauden tullut asukas. Alkuperäisasukaskolmikolla on selvä etulyöntiasema finaalia ajatellen ja hieman yllättäen neljän parhaan joukkoon noussut Antti vaikuttaa statistilta sunnuntaina.

Tässä viiltävät analyysit kunkin finalistin voitonmahdollisuuksista:

Antti

Tuli taloon viimeisessä aallossa yhdessä Iidan, Sarannan ja Stephanian kanssa ja selvitti ainoana tästä joukosta tiensä finaaliin. Se, että ei ole ollut koko kautta talossa, on suurin yksittäinen tekijä siinä, että Antilla on heikot voitonmahdollisuudet. Vaikka Anniina voitti viime vuonna, ei Antilla ole hänen kaltaisiaan ominaisuuksia.

Yksinkertaisesti Antti on liian outo. Peruukit, rintaliivit ja naisten alushousut. Mitä ihmettä!? Kun tähän liitetään se, että niiden kanssa talossa esiintyminen tuntuu päälleliimatulta, ei voi kuin pyöritellä päätään. Viime aikoina lisäksi Antti on pyrkinyt aloittamaan tai kääntämään keskusteluita seksuaaalisväritteisiksi, on ainakin kotikatsomoissa ollut myötähäpeä huipussaan. Luuleeko Antti olevan hauskakin?

Ei jatkoon, kuten Idolsissa sanottaisiin. Käy, kuten Jarmolla viime vuonna, selkeästi pienimmillä plussilla ulos talosta neljännellä sijalla.

Aso

Kauden suurin tason nostaja voi olla todellinen yllättäjä finaalissa. Ei ole törttöillyt pahemmin loppukaudesta, joten vielä on mahdollisuuksia. Aso on saanut olla rauhassa suurimpien ennakkosuosikkien, Esa A:n ja Kätlinin paistatellessa julkisuudessa enemmän.

"Tosimiehestä" on kuoriutunut herkkä, ajatteleva ja välillä fiksuja puhuva nuorimies. Särmiä yhä löytyy, mikä ei ole huono asia. Aso on persoona isolla P:llä. Ason turmioksi saattaakin koitua BB-tuotannon äänestystilanteen näyttäminen ja erityisesti Vapun "kirittäminen" Finaalin aikana. Parasta olisi, jos äänestystilannetta ei näytettäisi ollenkaan kesken äänestyksen, mutta taitaa olla turha toivo.

Yllätysmomentti on kuitenkin yhä olemassa. Vielä on kuitenkin päiviä jäljellä, joten aikaa on mokata. Toisaalta, Asollla ei ole yhtään "äijäilykaveria" talossa, joten tältä osin riskit kasvavat, vaikka Kätlinin puolileikillinen iskeminen saattaa olla myös haitallista Ason kannatuksen kannalta.

Esa A.

Vaikuttaisi siltä, että Esa A. on eri nettigallupien mukaan suurin ennakkosuosikki tämän vuoden BB:n voittajaksi. Saa nähdä, riittääkö nettikannatus viemään Esa A:n voittoon saakka. Esa A. on selviytynyt kauden aikana kuudesta häätöäänestyksestä selkeällä marginaalilla, joten ainakin tällaista todistuspohjaa on myös todellisesta kannatuksesta.

Nyt on kuitenkin tosi kysymyksessä, eikä kannata olla nukkuva äänestäjä, on sitten kenen kannattaja tahansa. Esa A:n valtti tällä kaudella on ollut hänen erilaisuutensa muihin asukkaisiin nähden. Hän ei ole bilettävä "Onnela-teini", vaan absolutisti, harkitseva, pohdiskeleva, hyväsydäminen ja auttavainen mies. Ajoittain Esa A. on eristäytynyt porukasta erityisesti bileiltoina ja tämä on näkynyt nimeämispisteissä.

Esa A. on pitänyt tyylinsä loppuun saakka, vaikka hän on vapautunut loppua kohden. Suuri syy tähän oli varmasti puhelu tyttöystävän kanssa muutama viikko sitten. Lisäksi porukan pienetessä Esa A. on päässyt paremmin esille, joka oli jo havaittavissa slummiaikoina, kun Esa A. oli slummissa kolmistaan Danan ja Kätlinin kanssa.

Erilaisuus saattaakin kantaa hyvin pitkälle, jopa voittoon. Esa A:n suorasukaisuus saattaa kuitenkin kääntää hänen kannatuksensa laskuun, mutta toisaalta Esa A. ei hirveästi hingu voiton perään. Saa nähdä miten käy...

Kätlin

Talon virolaisvahvistus on alkuperäisasukas yhdessä Ason ja Esa A:n kanssa. Kätlinin positiivisuus on kantanut neitokaista alusta asti. Myös Kätlin on ollut kuudesti häätöäänestyksessä, johon on ollut syynä mm. nihkeät välit joihinkin talossa olleisiin naisasukkaisiin.

Kätlinin positiivinen asenne ja persoona on naisen ehdottomia plussapuolia. Miinuspuolelle menee hänen huomionhakuisuutensa, minkä hän on myös useampaan otteeseen myöntänyt. Valitettavasti miinuspuolelle saattaa tulla hänen virolaistaustansa, joka saattaa joiltakin kirvoittaa lähettämään hänelle miinusääniä.

Se, että Kätlin on finaalin ainoa nainen, on ehdottomasti plussa. Miesten kesken saattaa äänet hieman hajota, mutta Kätlin saa "sukupuoliääniä" varmasti sukupuolensa ainoana edustajana. Haastanee Esa A:n tiukasti BB:n voitosta. Vapun "kirityksien" myötä kaksikon ero saatetaan mitata vain prosenttiyksikön osissa.

***

Että tällaista spekulaatiota. Sunnuntaina nähdään, kuinka todellisuudessa käy. Neljän finalistin osalta sanotaan, että ainoastaan Antin voittoa en toivo. Muuten kuka tahansa kolmikosta Aso, Esa A. tai Kätlin saa minun puolestani voittaa.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.