Kausi 2009

Mielipidekirjoituksia Suomen Big Brotherin viidenneltä kaudelta vuodelta 2009. Tuoreimmat kirjoitukset löytyvät täältä.

Yllätysvoittaja Aso

Asosta sitten leivottiin tämän vuoden Big Brotherin voittaja. Voitto tuli kieltämättä hieman puskista, niin sitä oli etukäteen pedattu joko Esa A:lle tai Kätlinille. Toisin kuitenkin kävi.

Suomen viidennen Big Brotherin finaali-ilta oli jännittävä ja yllätyksellinen. Äänestystilanne vaihteli ja vaikka finaalissa toitotettiin finaalin tilannetta lähe...

Viiltävä finaalianalyysi

Sunnuntaina se on sitten vuorossa, nimittäin BB-finaali vuosimallia 2009. Tätä on odotettu reilut kolme kuukautta ja nyt se hetki alkaa olla käsillä.

Tänä vuona Big Brotherin finaaliin tiensä ovat selvittäneet Antti, Aso, Esa A. ja Kätlin. Joukossa on kolme alkuperäisasukasta ja yksi kesken kauden tullut asukas. Alkuperäisasukaskolmikolla on selvä e...

Loppukiri

Tämä Big Brother -kausi on pian paketissa. Enää viikko jäljellä ja finalistit ratkeavat tänä iltana.

Toiseksi viimeinen viikko on sisältänyt paljon tapahtumia. BB on halunnut sotkea pakkaa viimeiseen asti. Se aloitettiin jo viime sunnuntaina, kun Tuija teki paluun taloon salatehtävän takia.

Tuija on hoitanut tehtäväänsä varsin mallikkaasti, vaikka vi...

Kahtiajako päättyy tänään, uusi aika alkaa

Kauden suurin mullistus sitten slummi-paratiisin -kahtiajaon alkamisen tapahtuu tänään, kun Big Brother -talon kahtiajako puretaan. Kahtiajaon purun kunniaksi asukkaat saavat tänään juhlat.

Asukkaita odottaa illalla juhlat, jotka alkavat illan BB Extra -lähetyksessä. Kahtiajaon purkua ja illan tapahtumia kannattaa seurata netin ja kaapelin 2...

Big Brother, minne menet?

Viisi viikkoa on Big Brotheria takana ja "mullistavaa" kahtiajakoa on takana reilut kolme viikkoa. Homma ei nyt tällä hetkellä toimi, jotain on tapahduttava.

Elämä BB-talossa on muuttunut pääosin tylsäksi. Slummin nimeämiskilpailujen ja päällikkökilpailun lisäksi talossa ei tapahdu juuri mitään. Toki paratiisilla on juhlansa, mutta suurimmaksi osaks...

Jako kahteen

Tänään se sitten tapahtui. Kohuttu kahtiajako, jossa asukkaat jaettiin slummiin ja paratiisiin. Talossa kaikki tosiaan on toisin...

Jako slummiin ja paratiisiin oli suurinpiirtein sellainen, jota monet odottivat. Tähän mennessä muodostuneet parit, eli Minna ja Esa J. sekä Kätlin ja Sami pääsivät paratiisiin, kun riitatriangeli Terttu-Tuija-Lotta jou...

Helppoa elämää

Uusi BB-kausi on käynnistynyt. On luvattu kaiken olevan toisin ja ainakin ensimmäisten päivien lupausten perusteella sellaista on todella tulossa.

Vaikka kauden alku ei ole ollut mikään vaisu, on se jäänyt viime kauden mega-aloituksessa, jossa tyhjennettiin koko pajatso lähes täysin jo ensimmäisen viikon aikana. Nyt BB on käynnistynyt hieman rauhall...

Tyrkkyjä taloon?

Se aika on pian käsillä. Nimittäin BB-kauden alku ja uudet asukkaat. Pian nähdään, millainen asukaskatras nähdään tänä vuonna ja kuinka monta niistä on ns. tyrkkyjä.

Esimakua taloon tulevista asukkaista antoi sunnuntai-iltana Subilla nähty raportti BB:n viimekeväisestä asukashakukiertueesta. Siinä nähtiin monenlaista yrittäjää, jotka enemmän tai väh...

Onko kaikki toisin?

Päivät vähenevät ja BB lähestyy. Elokuun alkamisesta tietää sen, että kovin pitkää ei tarvitse enää odottaa. Spekulaatiot tulevasta kaudesta kiihtyvät.

Odotukseni eivät ainakaan toistaiseksi ole aivan tapissaan, pientä kutinaa on kuitenkin jo havaittavissa. Luultavasti, kun jotain konkreettista alkaa tapahtua, pääsee esimerkiksi 24/7:aa tilaamaan, o...

Kesäajatuksia

Kesä on juuri käynnistynyt vaihtelevassa säässä, mutta uhrataan nyt hieman ajatuksia syksylle ja Big Brotherille. Peräti viides kausi käynnistyy elokuussa ja huhut kertovat, että tämän vuoden asukkaat olisi jo valittu aivan näinä päivinä.

Odotukset ovat jälleen kerran korkealla harvinaisen pitkän BB-krapulan jälkeen, joka allekirjoittaneella oli vi...

Ketkä juontamaan BB:tä?

Suomen Big Brother on nyt tauolla ja ohjelma palaa ruutuun jälleen syksyllä. Asukashakukin käynnistyy vasta jonkun ajan kuluttua, mutta nyt on mielestäni hyvä hetki pohtia BB:n tulevan kauden juontajakuvioita.

Big Brotheria on esitetty Suomessa tähän mennessä neljä kautta ja sitä on ollut juontamassa kolme eri henkilöä. Mari Kakko juonsi kaksi...

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.