Näin muuttaisin BB-lähetyksiä

Suomen Big Brotherin tv-ohjelmat ovat pysyneet samanlaisina koko ohjelman historian ajan. Jos muutosta on tapahtunut johonkin suuntaan, niin se on huonompaan suuntaan. Mielestäni Big Brother ansaitsisi paremmat ohjelmat kuin mitä viime vuosina on ollut. Toisaalta, ohjelmat ovat olleet hyvin tekijöidensä näköisiä. Sitä ei käy kiistäminen.

Käyn tässä kolumnissa läpi omat ehdotukseni, kuinka BB-ohjelmia muuttaa. Keskityn enemmän Talk Show'n ja Extran vaatimiin uudistuksiin, mutta lopussa otan kantaa myös Päälähetyksiin. Otan mielelläni kommentteja vastaan kolumnistani artikkelin lopussa olevaan kommenttikenttään. Halutessaan palautetta voi antaa myös palautelomakkeella.

Talk Show

Kaikista enemmän remonttia kaipaisi Talk Show, joka olisi palautettava juurilleen. Lähetykset, jotka nähtiin vuosina 2005 ja 2006 olivat parhainta Talk Show'ta Suomen BB:n historiassa. Ensinnäkin kaikenlainen rahastus pitäisi siitä karsia minimiin kaikkine kirittämisineen. Olen tästä jo aiemminkin kirjoittanut, mutta mielestäni tämä on niin tärkeä asia, että siitä kannattaa mainita useamminkin. Tosin, tuskin näillä kirjoituksillani on mitään vaikutusta tuotannon tekemisiin (pessimisti ei pety).

Toinen asia, missä Talk Show'ssa on parannettavaa, on häätöhaastattelut. Niiden pitää olla pidempiä ja asukkaille pitää esittää parempia kysymyksiä. Eikä asukkaita saa päästää liian helpolla, vaan kysymyksiin on saatava kunnon vastaus. Toki on ymmärrettävää, että pari minuuttia häädön jälkeen ei ehkä kaikki ole jäsenneltynä päässä, mutta silti pitäisi vastaukseksi tulla muuta kuin hihittelyä. Häätöhaastattelun tulisi kestää vähintään 10 minuuttia, jonka lisäksi häädetyille näytettäisiin klippejä talossa oloajalta.

Mielellään kullekin asukkaalle tulisi esittää räätälöityjä klippejä perinteisen parhaat palat -klipin lisäksi. Esimerkiksi "läyhääjälle" voisi näyttää koosteen selän takana puhumisista ja känniörveltäjälle kokoelma siitä, kuinka bileissä tuli sählättyä. Klippien taso on ollut kohtuullisen hyvä, mitä muuten Talk Show'ssa on näytetty, mutta sunnuntaisin voisi näyttää kuitenkin jotain ennen näkemätöntä, eikä niitä samoja klippejä vain eri lailla leikattuna kuin viikolla Päälähetyksissä tai Extrassa.

Taloyhteyksiin tarvitaan ehdottomasti jämäkkyyttä. Täsmäkysymyksiä asukkaille, mutta ei liikaa sellasia, jotka paljastaisivat talon tapahtumia liiaksi. Kunnolliset vastaukset pitää saada myös taloyhteyksissä. Välttämättä taloyhteyksiä ei tarvittaisi lähetystä kohden niin paljon kuin nykyään, vaan niitä voisi vähentää ja pitää vaikka hieman pidempiä taloyhteyksiä. Usein on nimittäin käynyt niin, että kaikille taloyhteyksille ei ole riittänyt järkevää kysyttävää, joten silloin kysymyksen voisi jättää kysymättä. Eikä joka viikko tarvitse kaikilta kysyä, jos ei ole mitään ihmeempää tapahnut. Onhan se nähty, että joillekin asukkaille tulee parku, kun juontaja ei olekaan kysynyt sillä viikolla joltain asukkaalta yhtään kysymystä.

Talk Show'ssa voisi nähdä myös vieraita, kuten entisiä asukkaita ja joskus myös asukkaiden läheisiä. Suosisin entisiä asukkaita, sillä heillä on varmaankin sanottavaa, oltuaan talossa aiemmin. Ja voisi käyttää myös aikaisempien kausien asukkaita, eikä pelkästään kyseisellä kaudella talosta pudonneita. Suomessa on tehty jo niin monta kautta, että valinnanvaraa pitäisi ainakin olla. Läheisiltä voisi kysyä jotain lyhyesti, mutta ei kauden 2007 kaltaisia pitkiä haastatteluja. Mielestäni asukkaiden julkkisystävät tyyliin Martina Aitolehti voisi hylätä suoralta kädeltä, eikä kutsua kommentoimaan talon tapahtumia.

BB Extra

BB Extra on toiminut BB-ohjelmaperheen ohjelmista kaikista parhaiten viime vuosina. Ehkä 2009 oli pieni notkahdus, mutta viime vuonna Elina Viitanen nosti Extran jälleen paremmalle tasolle. Extra on junnannut samoja ratoja viime vuosina, joten olisi ehkä aika tuoda jotain todellisia uudistuksia ohjelmaan.

Julkkisvieraat toimivat joten kuten, mutta se riippuu hyvin paljon vieraasta, onko hän katsonut BB:tä vai ei. Jos ei ole katsonut, ei vieraasta saa mitään irti. Parhaat vieraat viime vuosina ovat olleet mm. Ritva Santavuori, Lauri Nurkse ja Timo T.A. Mikkonen (kaikesta huolimatta). Näitä tällaisia vieraita näkisi ehdottomasti jatkossakin, joten vieraita ei tarvitsi poistaa kokonaan, mutta niiden määrää voisi vähentää.

Vieraiden tilalle voisi tuoda teemoitetut Extrat, jolloin joka päivälle tarjottaisiin jotain erilaista. Toki teemoista voidaan poiketa, jos talossa on tapahtunut jotain erikoista tai tuotanto suunnittelee jotain suurta käännettä. Jotain uutta vivahdetta myös kaivataan, sillä nykyisen kaltainen Extra on nähty, vaikka sinällään onkin "ihan ok".

Oma ehdotukseni Extran rakenteesta olisi seuraava. Maanantaisin voisi olla edelleen sunnuntaina talosta pudonneen asukkaan haastattelu. Mielestäni on hyvä kuulla asukkaan kommentteja putoamisen jälkeen, kun häädöstä on kulunut hetki aikaa ja oltu jo päivän verran ulkomaailmassa. Usein on saatu on perspektiiviä talon tapahtumiin, kun on saanut puhua mm. tuttujen kanssa. Kysymykset on kuitenkin mietittävä hyvin, eikä ainakaan pitäisi kysyä samoja kysymyksiä, kun Talkissa on kysytty edellisenä iltana.

Tiistaisin voitaisiin nähdä "Pikkuveli tutkii" -lähetys, jossa mennään inserttien ja haastatteluiden muodossa kulissien taakse. Lähetyksessä voitaisiin vaikka testata viikkotehtäviä, haastatella tuotannon edustajia eri tehtävissä, tavata BB-faneja ja tehdä vihdoin niitä katugallupeja. Tosin tällaisen lähetyksen ongelma saattaisi olla resurssit, sillä Extraa tehdään pienellä porukalla. Eikö kuitenkin voitaisi palkata vaikka yksi harjoittelijatoimittaja tekemään testejä tai gallupeja?

Keskiviikoksi voisi lähetykseen tulla asiantuntijavieras keskustelemaan tietystä aiheesta. Henkilö voisi olla tuotannon ulkopuolinen liittyen vaikka psykologiaan, ryhmädynamiikkaan tai johonkin tehtävään liittyvään asiantuntijuuteen. Vaatimus toki olisi, että vieras olisi seurannut ohjelmaa, ettei keskustelu menisi aivan yleiseksi jorinaksi sinänsä mielenkiintoisesta aiheesta. Ei BB Extra mikään A-Studio tai Ajankohtainen kakkonen kuitenkaan ole.

Torstaina olisi vuorossa nimeämisshow, jossa näytettäisiin koostusti nimeämiset päiväkirjahuoneesta ja nimeämisten tulosten julkistaminen livenä. Jollain viikolla nimeämiset voitaisiin toteuttaa niin, että asukkaat kävisivät pk-huoneessa tekemään myös nimeämiset livenä tietyn aikarajan sisällä. Jos ei nimeämiset onnistu asukkaalta, olisi hän automaattisesti häätöäänestyksessä. Nimeämiset voisi myös toteuttaa samalla tavalla kuin viime vuoden livenimeämiset, nyt myös suuren yleisön edessä.

Perjantaille säästäisin perinteisen julkkishaastattelulähetyksen. Viikottain Extraan kutsuttaisiin HYVÄ julkkisvieras, joka on seurannut BB:tä. Hänen on oltava sanavalmis, joka pystyy sanomaan rehellisen mielipiteensä asukkaista ja mielellään myös tuotannosta. Uskoisin, että vähemmällä vierasmäärällä saadaan laadukkaita vieraita koko kaudeksi, jos vaan tuotanto osaa tehdä oikeat valinnat.

Päälähetys

Päälähetyksiin en olisi koskemassa niin rankalla kädellä. Toki niissäkin on parannettavaa, millainen kuva asukkaista annetaan ja miten päivän tapahtumat leikataan. Asukkaista tunnutaan annettavan usein sellainen kuva kuin heidät on profiloitu ennen kauden alkua, mikä ei mielestäni ole hyvä juttu. Mahdollisimman totuudenmukainen kuva ilman mitään ennakkoasetelmia olisi paras ja edettäisiin sen mukaan, mitä talossa tapahtuu.

Toinen ongelma on, mitä yleensä näytetään. Etenkin tapahtumarikkainä päivinä jää lähetyksen ulkopuolelle paljon hyvää materiaalia, mikä on osttain vain hyväksyttävä. Kuitenkin, esimerkiksi bileiltoina lähetyksen pääpaino voitaisiin suosiolla siirtää bileisiin, jolloin mielellään valtaosa, vähintään puolet lähetyksestä omistettaisiin bileille. Näin etenkin, jos mitään muuta ei päivällä ole tapahtunut. Eiköhän Päälähetyksen editoinnista päästä kuitenkin purnaamaan tulevalla kaudella, tekisi tuotanto mitä tahansa.

Tulihan tehtyä vuodatus BB-ohjelmista. Toivottavasti tuotanto on ottanut oppia viime vuosista ja lukuisista palautteista mitä he varmasti ovat saaneet. Parannukset olisivat todella tervetulleita, jotka uskoakseni auttaisivat siihen, että katsojaluvut eivät jatkaisi laskuaan. Toki tähän vaikuttaa myös kauden yleinen käsikirjoitus, mm. asukasvalinnat ja tehtävät. Tämä kirjoitus tulee eittämättä liian myöhään tätä kautta ajatellen, mutta toivottavasti tuotannossa on kuunneltu muutakin kuin kassakoneen kilinää.

Enää alle kuukausi aikaa ja sitten se alkaa!

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.