Analyysi: Traumaretriitin hahmot

Kauden viidentenä viikkotehtävänä oli Gurun traumaretriitti ja murhamysteeri. Tällä kertaa analyysissä ovat asukkaiden viikkotehtävään luomien hahmojen toteutus.

Kokonaisuutena asukkailla oli viikkotehtävässä hyvää heittäytymistä ja mielestäni viikkotehtävä ansaitsi onnistumisensa selvästi. Pieniä kupruja tehtävään toi hahmoista puhuminen taukojen aikana ja murhamysteerissä ei onnistuttu löytämään murhaajaa. Rooleissa pysyttiin yllättävän hyvin, eikä suuria roolien unohtamisia tapahtunut, kun viikkotehtävää suoritettiin.

Ohessa on omat karkeat arvioni asukaskohtaisesti heidän hahmoistaan.

Erinomainen

Timo, pikkurikollinen

Vähäeleinen gangsteri, joka hallitsi vakavan roolinsa. Voi kuvitella, että hieman itsestään liikoja luuleva rikollinen voisi noin juuri puhua. Kaikkein hulvattomimmat jutut Timo pystyi laukomaan täysin vakavalla naamalla, vaikkei Timo normaalisti rumasti puhu. Yksi kauden parhaimpia hetkiä on Timon puhe Gurun muistotilaisuudessa tiistai-iltana.

Joel, psykologi

Joelin suoritus psykologina ei yllättänyt, sillä hän on näyttänyt tätä esiintymispuoltansa jo kauden alkupuolella. Hienosti pystyi omaksumaan psykologin trauman ja tuomaan sen esiin peilatessaan muiden hahmojen tuntoja. Kommentit osuivat yleensä maaliin, kun psykologi jotain suustansa laukoi.

Paula, joogi

Hieman jännitti maatilaviikon jälkeen, kuinka Paula pystyy heittäytymään uuteen roolitehtävään. Huoli oli turha, hienosti hoiti leiviskänsä. Uskottava joogi, joka näytti amatöörin silmin täysin hallitsevan kaikki alan kliseet.

Hyvä

Arttu, aerobic-ohjaaja

Esitti täysin päinvastaista roolia, mitä Artun persoona on. Jaksoi hyvin esittää ylipirteää ohjaajaa, vaikka se jossain vaiheessa ottikin koville. Hyvin paikkasi myös omat repeämiset esimerkiksi Timon jutuille verhoamalla sen itkemiseksi Guru-isän tultua murhatuksi.

Marko, lähiöpubin kansa-asiakas

Eleetöntä toimintaa, joka nauratti pelkällä olemuksellaan liikkuessaan BB-talossa seiniä pitkin. Napakat kommentit etenkin poliisille huvittivat kuten myös ainaiset taksin tilaukset ja muistutukset pubivisan alkamisajoista. Tällaisen hahmon voisi nähdä vaikka Putouksen hahmokisassa, hokema-aihioita löytyi.

Kati, supersankari, agentti ja murhaaja

Gurun murhaajan pokka piti hyvin läpi murhatutkimusten, vaikka häntä auttoikin katsojien antama etumatka ja luvalla sanoen hieman kädettömät tutkijat. Muisti hyvin roolinsa vaatimat nyanssit loppuun saakka, vaikka sotkikin tehtävää maanantaina seikkailemalla talossa roolin ulkopuolella.

Sami, opetuslapsi ja Gurun assistentti

Hyvin otti haltuun hahmon traumaretriitin alkupäivinä, kun murhamysteeristä ei ollut vielä mitään tietoa. Sitten hävisi vähän kuvasta. Näkyi vain silloin, kun oli Samin ohjauksessa tehtyjä retriitin harjoitteita.

Tyydyttävä

Kristiina, merikapteeni ja agentti

Jäi hieman äänekkäämpien hahmojen jalkoihin ja ehkä rooliinkin olisi tarvittu hieman lisää syvyyttä. Sanansäilä olisi voinut olla myös aavistuksen karkeampaa, koska hahmon piti olla paha suustaan. Ahvenanmaalaiselle merikapteenille edes muutamat ruotsin sanat olisivat olleet plussaa – tuli sieltä sentään "javisst".

Ella, tutkimusmatkailija ja agentti

Oli vähän näkymätön hahmona, vaikka murhatutkimuksissa olikin esillä. Hahmona olisi kaipaillut niitä tarinoita tutkimusmatkailijana, mutta hänkin jäi hieman äänekkäämpien jalkoihin. Agenttina murhatutkimuksissa erehtyi luulemaan Olli-Pekan BB-jekkua murhamysteerin todisteeksi, joka ironisesti kyllä osui hahmon toiseksi tulemisen pelon fobiaan. Yrityksestä kuitenkin pinnat.

Olli-Pekka, poliisi

Ihan kohtuullinen roolisuoritus. Ei hirveästi ollut improvisoitavaa, mutta taisi olla myös yksi tarkimmin määritellyistä rooleista. Muisti hyvin traumansa erityispiirteet. Vähän jäi epäselväksi aina välillä, kuka oli hänen apulaissheriffinsä.

Roope, Gurun faniklubin puheenjohtaja

Roope vaikutti täysin omalta itseltään tässä tehtävässä. Kahtena ensimmäisenä päivänä selvää ylinäyttelemistä ja kauheaa huutamista, joka kävi hermoon ainakin allekirjoittaneelle ja vei tilaa muilta. Rauhoittui onneksi loppua kohden. Saa puhtaat paperit roolissa pysymisessä.


Tulosta   Sähköposti