Nauraminen oli pannassa BB-talossa maanantaina

Viidennen BB-viikon alku ei todellakaan naurattanut, sillä päivätehtävässä ei saanut nauraa. Nauramatta ollessaan asukkailla oli mahdollisuus saada palkinto ja myös tilaisuus korottaa sunnuntain syömistehtävän palkintoa.

Maanantaita pidetään ankeana päivänä, eikä Big Brother aikonut tehdä siitä yhtään helpompaa. Asukkaat nimittäin saivat viikon ensimmäisen päivätehtävän, jossa he eivät saaneet nauraa. Päivätehtävässä asukkailla olisi mahdollisuus korottaa sunnuntain päivätehtävän palkintoa, mikäli he jäävät nauramisessa alle BB:n asettaman rajan. Muussa tapauksessa he saavat lohdutuspalkinnon tai ei palkintoa ollenkaan.

Heti tehtävän alkuun taloon oli tuotu merimiesnukke, joka äänteli. Tehtävän alettua asukkaita yritettiin saamaan nauramaan merimiehen äänillä, mutta asukkaat totesivat, että äänet pikemminin pelottivat kuin naurattivat. Big Brother yritti häiritä asukkaita soittamalla taloon pieruääniä, mutta esimerkiksi Jori A. Kopponen huusi vain takaisin, että "ei naurata". Toki joihinkin asukkaisiin nämä tehosivat helposti, kuten esimerkiksi Aleks Vehkalaan ja Sara Sieppiin.

Naurukiellon ohella asukkaat joutuivat olemaan tehtävän toisessa osassa myös hiljaa jonkin aikaa. Asukkaiden piti mennä istumaan rinkiin kasvot toisiaan vasten. Hiljaisuuden alettua BB soitti kaiuttimista Vesa-Matti Loirin Nauravan kulkurin ja jälleen joillakin asukkailla oli vaikeuksia pitää pokkaa. Itsensä hillitsemiseksi asukkaat sulkivat silmiänsä ja peittivät korviansa, jotta he eivät kuulisi laulua.

Kun asukkaat saivat jälleen puhua, oli tuli taloon hahmoja, joiden tarkoitus oli saada asukkaita nauramaan. Hahmoja esittivät BB-asukkaat itse. Ensin taloon tuli pellejä, joita esittivät Niko Saarinen ja Johanna Salminen. He pyörivät talossa pellen asuissa musiikin soidessa ja heillä oli kermakakkuja mukanaan. Kakuilla pellet mäiskivät toisiaan kasvoihin ja juuri ennen poistumistaan pellet läimäisivät viimeiset kakut Jorin ja Esko Eerikäisen kasvoille. Miehillä pokka pysyi ihailtavan hyvin, Jorilla ei edes ilme värähtänyt.

Pellet BB-talossa. Lähde: Big Brother Suomi Twitter. 

Pellejen vierailun jälkeen oli kutitusmonsterin vierailun vuoro, jota kunnian sai esittää Jori. Karvaiseen pukuun pukeutunut Jori kävi talossa kutittelemassa asukkaita. Asukkaat yrittivät juosta karkuun, mutta Jori onnistui saamaan aina kiinni. Anu Saagim-Ratia yritti estellä kutitusmonsteria heittelemällä tätä vaahtokarkeilla, mutta se ei paljon monsteria haitannut.

Asukkaita yritettiin saada sortumaan myös videoiden avulla, kun asukkaille näytettiin klippejä BB-talon tämän kauden tapahtumista. Jälleen suurimmissa vaikeuksissa olivat Aleks ja Sara. Klippien katsomista oli vaikeutettu sillä, että nyt ei silmiä tai korvia saanut peittää. Myös asukkaiden näyttelijänlahjat pääsivät testiin, kun asukkaat pääsivät esittämään huvittavia hahmoja, kuten esimerkiksi Esko puuna tai Niko naisena. Useimmilla pokka petti, eikä tarvinnut mennä edes hahmoesittelyä pidemmälle, kuten kävi ainakin Eskon kohdalla.

Anu pysyi lähes koko tehtävän ajan tyynenä, eikä hän pahemmin edes hymyillyt. Lopulta Anunkin pokka petti - hänen omiin juttuihinsa. Anu oli kertomassa makuuhuoneessa muille, ettei virolaiset sortuisi nauramaan BB:n nauratusyritysten takia, joka alkoi naurattaa makkarissa ollutta porukkaa. Nauru tarttui myös Anuun, eikä hän enää mahtanut mitään, vaan hänenkin pokkansa petti.

Päivätehtävä päättyi illalla ja asukkaat olivat tähän hyvin tyytyväisiä. Anun mielestä tehtävä oli hauska, kun taas Saran mielestä se oli tosi vaikea. Big Brother kertoi asukkaille, että he saivat nauramisesta 31 virhepistettä, joka olisi tarkoittanut, että asukkaat jäivät ilman palkintoa. Kuitenkin Nikon, Johannan ja Jorin pelle- ja monsteritehtävät onnistuivat vähentämään 14 virhepistettä, joka oikeuttaa lopputulokseksi 17 virhepistettä. Tämä taas on juuri sillä rajalla, että asukkaat saavat lohdutuspalkinnon. Huikeaan palkintoon olisi riittänyt vain yhdeksän virhepistettä.

Palkintoa valitsemaan asukkaat valitsivat keskuudestaan Aleksin ja Saran, jotka kutsuttiin päiväkirjahuoneeseen. He eivät saaneet heti kertoa, mitä palkinnoksi oli tulossa. Reilu tunti myöhemmin kutsuttiin uudestaan pk-huoneeseen, jossa heitä odotti osa palkinnosta. Aleks ja Sara toivat asukkaille viiniä, jotka oli kiinnitetty toisiinsa naruviritelmällä, joka piti ratkaista, jotta asukkaat saavat pullot käyttöönsä. Palkinnot, jotka asukkaat saivat heti itselleen olivat pizzaa, olutta ja hierontalahjakortit.

Jorin johdolla asukkaat saivat myös naruvirityksen avattua ja myös viinipullot tulivat asukkaiden nautittaviksi. Viikon ensimmäinen päivä päättyi runsaaseen iltapalaan.

Lue maanantain päivätehtävän tehtävänannot Subin BB-nettisivuilta:
Älä naura
Hiljainen hetki
Katse televisioon päin!
Iltapäivänäytös
Iltapäivänäytös: Tarina
Älä naura -tulos

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.