Julkkis-Big Brotherin katulätkämestaruus jaossa nimeämiskilpailussa

Video: Katulätkän BB-mestaruusottelun huippuhetket. Lähde: Ruutu.fi / Nelonen Media.

BB-talossa kilpailtiin perjantaina kiihkeässä nimeämiskilpailussa. Katulätkäottelussa kohdanneet punainen ja sininen joukkue kilpailivat tuplanimeämispisteistä tuleviin nimeämisiin.

Aamu BB-talossa tapahtui herätyksellä postin lukemiseen. Big Brother kertoi asukkaille, että katsojat olivat äänestäneet loikkarin, joka vaihtaa joukkuetta. Äänestyksen voitti Aleksi Valavuori, joka siirtyy punaisesta joukkueesta siniseen joukkueeseen. Uuden jäsenen saanut sininen joukkue joutui päättämään, kenet he siirtävät punaiseen joukkueeseen.

Sinisen joukkueen kapteeni Janne Porkka pohti hetken päätöstä, mutta antoi lopulta vallan valita yhden asukkaan uudelle tulokkaalle. Aleksi ei kauaa miettinyt, vaan siirsi Pinja Sanaksenahon punaisiin. Aleksi kritisoi Jannea, että hän siirsi päätösvallan ja ehdotti puolileikillään kapteenin vaihtoa. Janne totesi tähän, ettei kapteenia voi vaihtaa.

Aleksin siirtyminen sinisiin tarkoitti, että hän menetti kaikki edut, mitkä punaiset olivat saaneet voittamalla kolme edellistä tehtävää. Pinja sen sijaan pääsi näiden etujen piiriin. Punainen joukkue saa nauttia keskiviikkona tekemistään ostoksista, joihin kuului mm. kahvia, karkkia ja sipsejä.

Nimeämiskilpailun voittajalle tuplapisteet

Aamupäivän aikana asukkaat pääsivät suorittamaan myös nimeämiskilpailua. Tällä kertaa nimeämiskilpailun voittajajoukkueelle oli tarjolla tuplapisteet tuleviin nimeämisiin. Asukkaat pääsevät pelaamaan katulätkää toisiaan vastaan. Ennen peliä asukkaat pääsivät lämmittelemään tehtäväalueelle ja ampumaan tarkkuuslaukauskilpailun. Tarkkuuslaukauskilpailu meni punaisille pistein 3-2.

Muutama tunti lämmittelyn jälkeen oli itse mestaruusottelun vuoro. Peli piti alunperin pelata kolmella kenttäpelaajalla ja maalivahdilla, mutta Big Brotherin kiellettyä terveyssyihin vedoten Nina Mikkosen osallistumisen, muutettiin määrät kahteen kenttäpelaajaan ja maalivahtiin joukkuetta kohden. Punaiset joutuivat valitsemaan, ettei Sara Forsberg voi osallistua peliin. Nina ja Sara toimivat huoltajina ja kannustusjoukoissa pelin aikana.

Tehtäväalueella pelattavan pelin peliaika oli 3 x 5 minuuttia ja ottelun selosti ja tuomaroi VSportin ja Viaplayn selostajana tunnettu Antti Mäkinen. Asukkaiden pelaamista oli vaikeutettu. Kenttäpelaajille tuli päälle painoliivit ja painot käsiin ja nilkkoihin. Maalivahdit saivat maalivahdin varusteiden lisäksi päähänsä kypärän ja näkökenttää vääristävät lasit. Punainen joukkue pelasi mustissa pelipaidoissa ja sinisilla oli valkoiset pelipaidat.

Sininen joukkue meni pelin alussa 0-2 -johtoon, mutta punaiset kavensivat pian. Ensimmäinen erä oli ottelun tasaisin päättyi maalin erolla sinisille. Erän kiihkein tilanne nähtiin, kun Petra Olli rynnisti sinisten maalille ja tuomarin mukaan esti maalivahti Jannea. Tilanteesta sinisille tuomittiin rangaistuslaukaus, mutta Aleksi epäonnistui rankkarissaan.

Punaisten Petra rynnistää maalille sinisten Roni niskassaan. Kasan alimmaisena sinisten maalivahti Janne. Kuva: © Nelonen Media.
Punaisten Petra rynnistää maalille sinisten Roni niskassaan. Kasan alimmaisena sinisten maalivahti Janne. Kuva: © Nelonen Media.

Toisessa erässä ero alkoi repsahtamaan ja siniset pääsivät karkumatkalle. Hyökkäyspäässä rellestäneet Aleksi ja Roni Bäck olivat lähes pitelemättömiä. Punaisten maalissa Pinja oli lähes tekemättömässä paikassa, sillä erikoislasien vuoksi hän ei nähnyt juuri mitään. Sama ongelma vaivasi Jannea toisessa päässä.

Petra ja Markku Pulli yrittivät parhaansa mukaan kannatella punaisia hyökkäyspäässä ja Petra puskikin usein höyryjyrän lailla pidempien vastustajiensa vierellä. Entisenä huippu-urheilijana Petra pisti kaikkensa likoon ja siitä sai Janne aiemmin osansa ja myös Roni otti kolmannessa erässä osumaa. Tilanteet kuitenkin sovittiin hyvässä hengessä.

Kolmannessa erässä kuilu sinisen ja punaisen joukkueen välillä hieman kasvoi. Kapteeni Janne muistutti erän puolivälissä, että nyt kannattaisi varmistella selvässä johtoasemassa. Punainen joukkue pääsi muutaman kerran kaventamaan, mutta siniset kuittasivat yleensä heti perään, joten ero pysyi samana.

Nimeämiskilpailun voitto meni valkoisissa paidoissa pelanneelle sinisille lukemin 6-14. Heti taiston tauottua asukkaat onnittelivat ja halasivat toisiaan, myös vastustajia, reilun pelin hengessä. Palkintojenjaossa sinisille jaettiin mitalit sekä sponsorin lahjakassit, jotka sisälsivät kilokaupalla lakua.

Sinisten joukkue mestaruuskuvassa. Kuva: © Nelonen Media.
Sinisten joukkue mestaruuskuvassa. Kuva: © Nelonen Media.

Petralle ja maalivahdeille ylistystä

Pelin spekulointi jatkui asukkaiden siirryttyä takaisin talon puolelle. Petran asennetta hehkutettiin, kuinka hän taisteli välillä rajoillakin. Petra itse totesi, että olisi varmasti jaksanut vielä toiset 15 minuuttia. Hän hieman oli kärmeissään muutamista tuomioista, joka oli jo kuultavissa kentällä. Nainen kuitenkin painotti, ettei selvä tappio harmittanut niin paljon kuin maalin tappio olisi aiheuttanut.

Myös molemmat maalivahdit saivat ylistystä. Sekä Pinja että Janne kertoivat, kuinka he eivät nähneet mitään ja heidän piti kysellä paljon kenttäpelaajilta. Maalivahtien toimintaa kehuttiin ja he tekivätkin monta hienoa torjuntaa, vaikkeivat palloja havainneetkaan. Päästetyistä maaleista heitä ei voitu erikoislasien vuoksi syyttää.

Iltapäivä BB-talossa jatkui keskustellen ja ohjelmassa oli myös nimeämisten suorittaminen. Siniset saavat nimeämisissä käyttöön tuplapisteet, eli he antavat neljä ja kaksi pistettä, kun punaiset antavat normaalisti kaksi pistettä ja yhden pisteen.

Nimeämisten tulokset julkistetaan myöhemmin tänään.

Mestaruusottelun säännöt BB-nettisivuilla


Tulosta   Sähköposti