Asukkaat festareille viikkotehtävässä

Maanantai toi tullessaan uuden viikkotehtävän. Varsin myöhään, illan jo hämärtyessä BB ilmoitti asukkaille viikkotehtävästä, joka sisältää festarimeininkiä.

Koko päivä oli sujunut ilman aktiviteettejä asukkaiden keskustellessa erilaisista aiheista. Välillä kiihkeämmin, välillä rennommin ja hetkittäin myös "läyhäten" muista asukkaista. Lopulta Big Brother keskeytti tapahtumattomuuden kutsumalla asukkaat sohvalle ja ilmoittamalla uudesta viikkotehtävästä.

Asukkaiden viikkotehtävänä on elää festarielämää ulkona. Tehtävää varten asukkaiden tuli kerätä pikkukassiin tehtävän aikaiset henkilökohtaiset tavaransa, joita he luulevat tarvitsevansa. Suurin ongelma tavaroista tuntui olevan Cheryllille, joka pohti viimeiseen asti, mitä hän tarvitsee mukaansa.

Tehtävä alkoi bussimatkalla festarikohteeseen minibussilla. Minibussi oli talon terassille rakennettu penkkirivistö, jossa asukkaiden oli istuttava matkan ajan. Asukkaiden oli valittava minibussille kuljettaja, jota voi tarvittaessa vaihtaa peräti 12 tuntia kestävällä matkalla. Kuljettajaksi valittiin Tero, joka ilmoitti ottavansa vapaaehtoisesti vastaan tylsät hommat seuraavassa tehtävässä.

Matka alkoi noin klo 19 maanantai-iltana, joten arvioitu saapumisaika kohteeseen on tiistaiaamuna klo 7:n jälkeen. Taukoja matkalla saa tehdä niin monta kuin on tarvis, mutta tauot luonnollisesti pidentävät matka-aikaa. Asukkaille on varattu matkan ajaksi syötävää ja juotavaa ja pihalla on bajamaja vessassa käyntiä varten. Matkan aikana on pysyttävä bussin rajojen sisäpuolella ja vessassa saa käydä vain taukojen aikana, eli bussin ollessa pysähdyksissä. Sama koskee myös tupakointia, sillä bussissa ei saa tupakoida.

Matka on alkanut iloisissa merkeissä laulaen, nauraen ja jutustellen, mutta miten käy matkan kuluessa. Pitkä matka on edessä ja ensimmäisen kahden tunnin aikana on ehditty jo pitämään kaksi lyhyttä taukoa. Voi vaan kuvitella, minkälainen on paluumatka festareilta, sitten, kun sen aikaa koittaa.

Asukkaat panostivat tehtävään 90:n vedonlyöntiprosentilla.

Tehtäväkuvaus Subin BB-nettisivuilla

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.