Viikkotehtävä jatkuu perjantaille

Asukkaiden maanantaina saama viikkotehtävä jatkuu ainakin päivällä normaaliaikataulusta. Kauden 12. viikkotehtävä ei päättynytkään torstaina, vaan videoklippejä ja äänestystilanteita tullaan näkemään vielä perjantaina.

Big Brotherin tavoitteena on selvästi ollut saada asukkaiden välejä repeilemään ja hajottamaan heitä henkisesti. Vielä tiistaina näytti siltä, että etenkin Anna tuntui hajoavan perinpohjaisesti, mutta viikkotehtävän edetessä, kaikki ovat pystyneet pitämään itsensä kasassa aika hyvin.

Torstain käynnistyessä asukkaat olivat varmoja, että kyseessä olisi viikkotehtävän viimeinen päivä. Päivän aikana näytettiin äänestystilannetta kaikkiaan neljä kertaa ja keski- ja loppujoukossa muutoksia tapahtui pitkin päivää. Teron ja Anniinan paikat lähtöjärjestyksen seitsemäntenä ja kuudentena tuntui sementoiduilta, mutta muut asukkaat liikkuivat paljon.

Aamulla Johan kävi jopa listan ykkösenä, mutta nousi viimeisessä katsauksessa peräti viidenneksi. Lähes koko ajan lähtöjärjestyksen ykkösenä ollut Anna teki päivän päätteeksi vahvan nousun ja hän löysi itsensä sijalta neljä. Yhä on kuitenkin korostettava, että kaikkien erot ovat hyvin pieniä, joten suuria muutoksia sijoituksissa tapahtunee vielä ennen sunnuntaina. Ja sunnuntai ja Talk Show ovat sitten kokonaan oma lukunsa...

Päivätehtävässä asukkaat tekivät sisälle vaateketjun kaikista käytettävissä olevista vaatteistaan. Useat riisuivat itsensä lähes alasti, Jarmo niin paljon, että hänellä oli vain sukka sukuelimensä päällä. Tehtävän voittajaksi selvisi Tuuli, joka sai tämän viikon "superpalkinnoista" 13 €:n lahjakortin kauppaan ja hän sai valita ostiko hän sillä itselleen vai muille. Jos Tuuli osti muille, hän ei saanut koskea ostoksiin. Tuuli valitsi jälkimmäisen vaihtoehdon.

Viikkotehtävän mukaisesti torstaina nähtiin myös videoklippejä talon televisiosta. Torstaina myös uusimmat asukkaat, Jarmo ja Alex, pääsivät videoiden tähdiksi. Jarmolta näytettiin pornobileiden jälkeisen aamun penispumpun testailu ja Alexilta valenimeämiset. Jarmon klippi aiheutti hyvät naurut, mutta Alexin nimeämiset eivät draamaa juuri tarjonneet.

Nolompia tilanteita tarjosi BB:n esittämä klippi Teron kännikunnosta sinä yönä, kun hän meinasi tukehtua oksennukseensa ja Andreas ja Johan huolehtivat miehestä läpi yön. Tero katseli häpeillen videolta, kuinka hän mm. oksensi pk-huoneessa. Luonnollisesti yön tapahtumat palautuivat mieleen silloin talossa olleille ja tilanne aiheutti keskustelua, hyvässä hengessä kuitenkin.

Tylsyysklippi, jossa asukkaat makoilivat talon sohvalla, aiheutti repeilyä ja pohtimista "olemmeko todella tuollaisia koko ajan". Klipin välitön vaikutus olikin, että asukkaat alkoivat heti touhuta eri asioita, ehkä hieman jopa teennäisesti. Hymy ei hyytynyt illan viimeisen klipin aikana, kun esitettiin Teron "testausta" Tuulille ja sen jälkeistä raportointia siitä Mariannelle festariviikolla. Teron sanat videolla, kuinka Tuuli oli läpäissyt "testin", sai Tuulin hyvin iloiseksi. Tero onnistui väistämään BB:n heittämän "puukon" jälleen kerran.

Ilta jatkui hyvässä hengessä ja valojen sammuessa asukkaat suuntasivat nukkumaan. Viikkotehtävässä on edessä ainakin vielä uusi päivä. Ryhmässä on hyvä henki, eikä sitä ole saatu hajalle hyvästä yrityksestä huolimatta. Miten käy perjantaina?

Viikkotehtävän kuvaus Subin BB-nettisivuilla

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.