BB-talon kahtiajako on purettu! - päivitetty 26.10.2009, 19:46

Tämän Big Brother -kauden suurin mullistus, kahtiajako slummiin ja paratiisiin on purettu. Talo yhdistyi alkuillasta asukkaiden sokkojalkapallo-ottelun jälkeen.

Talon kahtiajako purettiin, kun asukkaat oli komennettu tehtäväalueelle pelaamaan sokkojalkapalloa. Asukkaita oli huijattu titaanien taisto -tehtävällä, jossa sokkojalkapallon voittajajoukkue nousisi paratiisiin ja häviäjät joutuisivat slummiin. Peli pelattiin paratiisi vs. slummi.

Ottelu pelattiin varsin sekasortoisissa tunnelmissa. Varsin usein tuli tilanteita, kun pallo oli täysin kadoksissa. Tunteet kuumenivat loppua kohden ja kovaa huutelua etenkin paratiisin puolelta slummilaisille kuultiin runsaasti. Otteet olivat myös ronskeja ja potentiaalisia loukkaantumistilanteita oli paljon. Iskuja otettiin ja annettiin, eikä mustelmilta ja mustilta silmiltä vältytty. Onneksi pahemmat vammat kuitenkin vältettiin.

Koska paratiisilaisia oli enemmän, joutui kolme paratiisilaista vaihtoon, eikä heillä tarvinnut olla silmät sidottuna. Vaihdot tapahtuivat lennosta ja tässä tuli paratiisilaisille tilaisuus huijata. Vaihdossa olleet pelaajat laittoivat liinan silmilleen vasta viime hetkellä ja he pystyivät kirmaamaan heti pallon perään.

Slummilaiset protestoivat paratiisilaisten toimintaa, mutta turhaan. Vastaavasti paratiisilaiset väittivät, että slummin asukkaat näkivät liinansa alta. Kuitenkin yhtä lailla paratiisilaiset syyllistyivät vastaavaan toimintaan, se oli selvästi nähtävissä. Aivan lopussa pelissä näytti olevan viiidakon lait, kunnes BB päätti pelin.

Sami kävi todella kuumana loppuvihellyksen jälkeen. Toinen maaleista sai kyytiä Samin toimesta. Hetken viilenneltyään tunteitaan Sami pyysi muilta anteeksi käytöstään ja toimintaa pelissä. Samalla alkoi pelin tapahtumien läpikäynti ja yleinen tuomio oli, että toiminta oli ajoittain vaarallista. Myös puuttellisia suojavarusteita kritisoitiin.

Tunnelma oli vaisu, kun BB julisti sokkojalkapallo-ottelun tuloksen. Paratiisi voitti ottelun 4-2. Kukaan ei jaksanut juuri reagoida tietoon. Asukkaat jäivät odottamaan BB:n lisäohjeita.

Pienen tauon jälkeen BB oli äänessä jälleen. Asukkaat saivat kuulla Yhdistyneiden kansakuntien määritelmän slummille. Tämän jälkeen BB ilmoitti, että on aika saattaa talon elinarvoisempaan ja oikeudenmukaisempaan tilaan. Asukkaille ilmoitettiin, että he ovat nyt yhtä Big Brother -talon ryhmää.

Asukkaat olivat epävarmoja onko talo todellakin yhdistetty. Lopulta innostuneet asukkaat juoksivat tehtäväalueelta takaisin taloon ja yletön ilonpito sai alkaa. Slummin ja paratiisin välinen raja-aita oli purettu ja talon slumminpuoleinen musta lattia oli saanut parketin. Slummimaalaukset olivat yhä paikallaan pihalla ja talossa, kuten vielä slummimakkari entisessä asussaan.

Asukkaille on luvassa illaksi juhlat. Jo nyt taloon on toimitettu juhlajuomaa ja -ruokaa, runsaasti ilmapalloja ja Singstar-peli. Päästyään taloon asukkaat aloittivat peseytymisen ja valmistautumisen juhliin. Nopeimmin muuton slummista teki Toni, joka kantoi laatikkonsa välittömästi pois slummin makuuhuoneesta. Dana ja Kätlin jäivät vielä makuuhuoneeseen ehostautumaan ja ainakin Kätlin sanoi siirtävänsä tavaransa vasta huomenna.

Sokkojalkapallossa kuumenneet tunteet olivat poistuneet kuin taikaiskusta jaon purkamisen jälkeen. Kaikki pyysivät kaikilta anteeksi, etunenässä kovimmat kuumakallet Sami, Dana ja Aso. Toni sen sijaan tuntui keskittymään enemmän talon palautumisen yhtenäiseksi. Sampo ja Kätlin halailivat toisiaan, että ovat vihdoin samalla puolella. Slummissa viihtynyt Esa A. oli hämillään uudesta käänteestä ja tarkkaili tilannetta.

Uuden ajan alku BB-talossa aloitettiin maljojen skoolauksella. Muut joivat alkoholipitoista kuohujuomaa, Esa A:lle oli tarjolla virvoitusjuomaa. Pari tuntia bileiden alkamisen jälkeen BB-talolla vieraili myös The Virtanen Band, joka heitti yhden biisin mittaisen keikan yhdistyneen talon asukkaille. Lisäksi asukkaat saivat bändiltä paidat muistoksi minikeikasta. Juhlinta jatkui riehakkaana lyhyen keikan jälkeen.

Lue koosteemme kahtiajaosta Artikkelisivultamme:
Kahtiajako päättyy tänään, uusi aika alkaa

Lue Sokkojalkapallon tehtävänannot Subin BB-nettisivuilta:
Tehtävä: Titaanien taisto
Tehtävä: Jalkapalloa sokkona

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.