Minna, Sampo, Marko ja Esa A. häätöäänestykseen - päivitetty 15.10.2009, 21:26

Suomen viidennen Big Brotherin seitsemännessä häätöäänestyksessä on neljä asukasta. Kolme asukasta joutui äänestykseen BB:n antaman rangaistuksen vuoksi ja yhden kohtalona oli joutua sinne BB-talon päällikön nimeämänä.

Rangaistuskolmikon joutuminen häätöäänestykseen selvisi jo keskiviikkona, kun BB ilmoitti Markon, Minnan ja Sampon olevan äänestyksessä paellavarkauden vuoksi. Kolmikko varasti - toisin sanoen söi - paellaa viime lauantaina paratiisin puolelta Danan synttäreillä.

Äänestykseen laitettiin myös neljäs asukas BB:n määräyksestä. Päällikkökilpailun voittaja Sami joutui kovan paikan eteen, kun hän joutui tuoreeltaan päättämään neljännen äänestykseen joutujan. Sami teki päätöksensä päiväkirjahuoneessa ja hän joutui perustelemaan sen.

Illalla asukkaille paljastettiin kaikki häätöäänestykseen joutuneet. Kokoonkutsutut asukkaat naureskelivat, kun BB luetteli rangaistuksena häätöäänestykseen joutuneet Minnan, Markon ja Sampon. Nauru katkesi, kun kolmannen nimen jälkeen tuli ja-sana. Samalla televisio aukesi ja Samin valitsema asukas perusteluineen näytettiin kaikille.

Heti videon alkuun kuului, että Sami oli nimennyt häätöäänestykseen Esa A:n. Perusteluissa Sami totesi, että vaikka hän on tullut paremmin toimeen Esa A:n kanssa, muiden kanssa tulee paremmin toimeen. Esa A. on vielä hieman etäinen Samille, eikä tämän pidempiä perusteluja Sami Esa A:n nimeämiselle tarjonnut.

Kun tv aukesi, Sami kiroili. Muut asukkaat menivät ymmälleen ja täysin hiljaiseksi. Kommentointi oli varsin vaisua videon jälkeen ja Samilta lensi kädessään ollut tehtävälappu television taakse. Sami ja Esa A. kättelivät toisiaan ja Sami varmisti, ettei Esa A. ottanut asiaa itseensä. Ei ottanut, Esa A. totesi ja itse asiassa helsinkiläinen oli varma, että olisi ollut äänestyksessä muutenkin.

Muut asukkaat sympatiseerasivat sekä Samia että Esa A:ta. Samin kohdalla oltiin pahoillaan, että mies joutui vaikean valinnan eteen. Sampo valitteli, että eilen oli jo paha paikka ja nyt pistettiin taas hieman pahemmaksi. Esa A:ta yritettiin myös tukea parhaan mukaan, tosin mies ei näyttänyt olevan moksiskaan tilanteesta.

Sami oli todella pettynyt käänteestä. Omien sanojensa mukaan ehkä enemmänkin nimeämisen näyttämisestä kuin sen tekemisestä. Vaisu tunnelma kuitenkin pian väistyi ja paratiisin puolella alkoi tuttu pelien pelailu. Slummin puolella lähinnä seurusteltiin keskenään tai paratiisin puolen asukkaiden kanssa.

Rangaistuksen ja Samin päällikön päätöksen takia tällä viikolla BB-talossa ei pidetty normaaleja nimeämisiä. Kahdeksas asukas häädetään sunnuntaina Big Brother Talk Show'ssa. Sunnuntaina talo saa myös uusia asukkaita.

Äänestysohjeet Subin BB-nettisivuilla

Lue lisää sivustoltamme:
Samin perustelut Esa A:n nimeämiselle häätöäänestykseen

Slummi ruokavarkaissa, rangaistuksena uusjako (11.10.2009)
Nimeämiskilpailut onnistuivat, paellavarkaus aiheutti kovat lisärangaistukset (14.10.2009)
Sami uudisti päällikkyytensä koripallotehtävässä (15.10.2009)
Neljä uutta asukasta sunnuntaina taloon (15.10.2009)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.