Neljä uutta asukasta sunnuntaina taloon - päivitetty 15.10.2009, 21:06

Ensi sunnuntaina Big Brother -talo saa uusia asukkaita peräti neljä kappaletta. Taloon astelee kolme naista ja yksi mies.

Kausi on edennyt jo yli puolenvälin ja talo huutaa uusia asukkaita, sillä normaalilla häätötahdilla asukkaat loppuisivat kesken. Taloon tarvitaan myös naisasukkaita, koska häätöjen myötä talossa on jäljellä enää kolme naisasukasta ja heistä yksi on myös tällä viikolla häätöuhan alla.

BB-nettisivut kertovat jo joitakin ennakkotietoja uusista asukkaista. Heidän nimiään ei kerrota, eikä kuviaan näytetä, ainoastaan mustat siluettikuvat. Uusien asukkaiden persoonia kuitenkin kuvaillaan virallisella BB-sivustolla muutamin sanoin.

Naisista kerrotaan, että yksi heistä on fiksu, filmaattinen ja atleettinen. Toisen naisen kuvataan olevan spontaani, tunteellinen ja iloinen. Kolmas nainen on suomenruotsalainen, rakastaa ruoanlaittoa ja hän on pienikokoinen, mutta syö enemmän kuin moni mies. Joukon ainoa mies on koulutukseltaan akateeminen, mutta hän on auktoriteettikammoinen kolmekymppinen savolainen.

Uusien asukkaiden tulon ja ensi sunnuntain häädön jälkeen talossa tulee olemaan 12 asukasta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että asukkaita on loppukaudeksi runsaasti. Mikäli finaaliviikolle halutaan neljä asukasta, tullaan tulevina viikkoina tekemään sunnuntaisin tupla- tai jopa triplahäätöjä. Myös muut häätötwistit ovat mahdollisia.

Big Brother Talk Show sunnuntaina klo 21.00!

Minna, Sampo, Marko ja Esa A. häätöäänestykseen

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.