Slummilaisten salatehtävä päättyi, paratiisilaisia höynäytettiin kunnolla

Slummin asukkaiden tämän viikon nimeämiskilpailu oli salatehtävä, josta he eivät saaneet jäädä kiinni paratiisin asukkaille. Lisäksi slummilaiset saivat tehtäväkseen lumetehtäviä, jolla hämätä paratiisilaisia.

Tiistaina lumetehtävänä oli kuntotesti, jonka slummin asukkaat suorittivat kunnialla iltapäivällä. Illaksi ja yöksi slummilaiset saivat salahtehtävän. Heidän piti viettää omassa makuuhuoneessaan kotibileitä ja käydä yöllä paratiisin saunassa ja pulahtaa paratiisin porealtaaseen.

Kotibileitä varten slummin asukkaille oli toimitettu alkoholijuomia ja limsaa sekä monenlaisia herkkuja, kuten suklaata, munkkeja ja pikkusuolaista. Illan pimentyessä slummin naisasukkaiden Kätlinin ja Danan humaltumisaste kasvoi ja riski tehtävän epäonnistumiseen kasvoi niin ikään. Selvänä pysynyt Esa A., joka ei juo muutenkaan, yritti toppuutella naiskaksikkoa parhaansa mukaan.

Slummilaiset kokivat todella pahan paikan, kun Kätlin ja Dana päättivät tarjota paratiisilaisille tanssiesityksen. Kikatellen naiset tekivät tanssiliikkeitä olohuoneessa. Paratiisilaisista Sampo ja Toni ihmettelivät naisten levottomuutta ja Sampo veikkasi naisten saaneen enemmän alkoholia kuin paratiisilaisten. Samassa yhteydessä Toni heitti, että slummilaisilla on salatehtävä. Juttu ei kuitenkaan jatkunut tämän enempää.

Naiset esittivät esityksensä loppuun, mutta palattuaan slummin makuuhuoneeseen, naiset olivat pelästyneitä. Hekin olivat huomanneet Sampon ja Tonin reaktiot ja Kätlin ja Dana pohtivat, miten se vaikutti tehtävän suoritukseen. Asiaan ei kuitenkaan enää palattu talon kummallakaan puolella. Jäi BB:n tulkintaan, miten tapaus käsitellään.

Yön pimeinä tunteina slummilaiset suorittivat tiistain nimeämiskilpailun loput osat. Kun paratiisilaiset olivat painuneet nukkumaan, hiipivät slummit BB-talon yössä. Slummikolmikko meni saunaan, heitti löylyt kukin kauhallisen ja sitten pulahtivat päätä myöten porealtaaseen. Tehtäväkuvauksen määräykset tulivat näiltä osin täytettyä.

Tultuaan takaisin makuuhuoneeseensa, Danalle tuli epäilys, oliko tehtävä sittenkään onnistunut. Dana ei ollut istunut lauteilla löylynheiton aikana. Niinpä slummilaiset päättivät vielä toistaa saunomisen ja kolmikko meni vaatteet päällä saunaan heittämään löylyt. Edelleenkään kukaan paratiisilaisista ei tiennyt slummilaisten puuhista mitään.

Ratkaiseva päivä jäljellä

Keskiviikkopäivä käynnistyi BB-talossa väsyneesti. Virkeyttä päivään toi slummilaisten nimeämiskilpailu. Dana herätettiin tehtävään suoraan unilta. Tehtävänä oli koota 500 palan palapeli slummin puolella olohuoneessa. Pian tehtävänannon jälkeen slummilaiset saivat myös salatehtävän, jossa heidän piti palauttaa maanantaina varastamansa tavarat omille paikoilleen kylpyhuoneeseen, makuuhuoneeseen ja keittiöön.

Slummilaiset joutuivat keksimään keinon, jolla saa paratiisin asukkaat pois sisältä, jotta he voivat palauttaa tavarat. Aikaa heillä oli vain kolme tuntia. Esa A. keksi harhautukseksi, että hän olisi saanut päiväkirjahuoneesta salatehtävän, jonka paratiisilaisten pitäisi suorittaa saadakseen illaksi bileet. Esa A. oli valinnut "salatehtävän" toteuttajiksi Tonin, Samin ja Ason, jotka saivat muut paratiisilaiset mukaan juttuun ja tekemään "salatehtävää" terassin patiolle.

Paratiisilaisten jutellessa patiolla keskustelussa, jossa esiintyvät sanat "seksi", "pommi" ja "unelma", slummilaiset kävivät vauhdilla ja huomaamatta palauttamassa tavarat. Pikaisesti toisiaan onniteltuaan slummilaiset jatkoivat palapelin tekoa. Palapelin tekoon tuli uusi käänne. Slummilaiset joutuivat purkamaan tekeleen, joka oli 17 palaa vaille valmis. Palapeli siirrettiin slummin makuuhuoneeseen, jossa sen tekeminen aloitettiin alusta. Pian slummilaiset saivat myös uuden salatehtävän, jossa heidän piti varastaa uudestaan juuri palauttamansa tavarat.

Pienen pohdinnan jälkeen slummilaiset päättivät toteuttaa aikaisemman huijauksensa varioituna. Esa A. antoi jälleen Asolle, Samille ja Tonille "salatehtäväksi" huijata bileitä vastaan muut paratiisilaiset pihalle. Aso, Sami ja Toni ryhtyivät ideoimaan paratiisin missikisoja, jolla ratkaistaisiin Miss BB -titteli. Misseinä olivat kaikki paratiisin naiset ja Sami ja Aso naiseksi puettuina. Sampo, Antti ja Marko olivat tuomaristoa, Toni oli "tv-juontaja".

Missikisan alettua slummi lähti toteuttamaan ryöstöreissuaan. Tehokkaasti, mutta itsensä piilossa pitäen Dana ja Kätlin hakivat jo kertaalleen varastetut ja palautetut tavarat jälleen slummiin. Nyt jäätiin vain odottamaan BB:n ratkaisua tehtävän onnistumisesta. Lisäksi ennen tehtävän loppumista slummilaisten piti tehdä palapeli loppuun. Se myös onnistui.

Lopulta tuli tehtävän tuloksen julkistamisen aika. Aluksi taloon kuulutettiin slummilaisten lumetehtävät. Mutta-sanan jälkeen alkoi paljastusten sarja, jossa paratiisin asukkaat saivat kuulla slummilaisten tekosista. Osa paratiisilaisista oli täysin ällikällä lyötyjä, mutta muutama alkoi epäillä tehtävän luonnetta vain hetkeä ennen tuloksen julkistusta.

Nimeämiskilpailu julistettiin onnistuneeksi ja slummilaiset saivat nimeämisoikeuden. Keskustelu salatehtävästä käynnistyi kovana. Etenkin tehtävää epäilleet Aso ja Toni olivat koviten äänestä ja he ihmettelivät, miten tehtävä meni läpi heidän epäilyistään huolimatta. Yksi pahiten höynäytetyistä, Sami, otti tehtävän paljastumisen yllättävän rauhallisesti, kun taas Tonia tuntui ottavan pattiin oikein kunnolla.

Kaikille paratiisin asukkaille selvisi pikku hiljaa koko salatehtävän kuvio, kun slummilaiset selvittivät tilannetta. Loppujen lopuksi tilanne rauhottui, kun kaikki kiemurat olivat selvitetty. Ainoa, joka tuntui edelleen hieman murjottavan, oli Toni.

Kaikilla asukkailla on siis nimeämisoikeus torstain nimeämisissä. Asukkaat käyvät nimeämässä muita asukkaita häätöäänestykseen lukuun ottamatta BB-talon päällikköä, jolla on koskemattomuus. Mitä luultavimmin myös viime sunnuntaina tulleilla uusilla asukkailla on koskemattomuus.

Keskiviikon nimeämiskilpailujen tehtävänannot:
Nimeämiskilpailu: Oikea pala oikeaan reikään
Nimeämiskilpailu: Oikea pala oikeaan reikään osa 2
Nimeämiskilpailu: Kolme iloista rosvoa
Nimeämiskilpailu: Kolme iloista rosvoa osa 2

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.