Stephaniasta tuli uusi päällikkö yököttävässä syömistehtävässä

Torstaina BB-taloon saatiin jälleen uusi päällikkö. Tämänkertaisessa päällikkökilpailussa asukkaat "pääsivät" syömään yököttäviä ruokia.

Hieman tavallista aikaisemmin alkanut päällikkökilpailu vei asukkaat tehtäväalueelle. Siellä jokaista asukasta odotti astia, johon Big Brother oli toimittanut eksoottista syötävää. Tarjolla oli sian kieltä, pätkä härän penistä, naudan välilihaa ja yksi sian silmä.

Päällikkökilpailu oli vapaaehtoinen, eli siitä sai vetäytyä vaikka heti. Marko luovutti heti ja häntä seurasivat pian myös Sami ja Aso. Pisimpään tehtävässä jatkoivat Sampo, Iida, Dana ja Stephania. Oksennus nähtiin Sampolta ja Danalta. Oksennus tai ruoan suusta sylkeminen keskeyttäisi tehtävän suorittamisen asukkaalta.

Toni tarkkaili tilannetta tehtävää suorittavien rinnalla osallistumatta kuitenkaan tehtävään. BB oli antanut ohjeistukseksi, että luovuttaessa pitää ottaa kolme askelta taaksepäin pöydästä, jolla ruoat olivat. Toni ei ollut näin tehnyt ja ilmeisesti siksi BB kuulutti aikaa olevan minuutti jäljellä.

Alunperin tehtävän piti mennä niin, että ensimmäiseksi kaiken syöneestä tulee päällikkö. Kun BB:n antama minuutti oli kulunut loppuun, BB ilmoitti tehtävän päättyneeksi. Asukkailta jäi vielä ruokia syömättä, mutta Iidalla ja Stephanialla oli vähiten jäljellä.

Hetkeä myöhemmin, BB kuulutti asukkaat koolle kuulemaan uuden päällikön nimen. BB ilmoitti, että BB-talon uusi päällikkö on Stephania. Hänellä on nyt koskemattomuus tämän viikon nimeämisissä. Lisäksi päällikkö saa tehdä perjantaina uusjaon ja mahdollisesti hänellä on muitakin velvollisuuksia ja etuoikeuksia.

Nimeämiset pidettiin BB-talossa iltapäivällä. Nimeämisten tulokset julkistetaan illan BB Extrassa.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.